it's dark again.

kunnes näen pienen valonpilkahduksen.

They're all gone

Tänään tuli kaksi kuukautta täyteen Laten lopetuksesta. Tänään viimeiselle matkalleen lähti yksi pieni hevonen, joka lepää nyt Laten vieressä. Tänään kaikki kolme kaverusta ovat taas yhdessä, jos niin haluaa uskoa. Minä uskon. He ovat kaikki poissa.

Arctic Zetha       30.7.2011-26.12.2014
Glaður frá Enni  1992-26.10.2014
Rico de Laubry  1994-10.6.2013

Sytytin sinulle kynttilän

Herätys soi eilen vaille viisi, mutta nousin vasta vähän viiden jälkeen. Työt kutsuivat. Kauppa sulkeuitui kahdeltatoista, joten päivä päättyi nopeasti. Hassua päästä niin aikaisin, päivä vasta aluillaan ja ulkona valoisaa. Äiti tuli hakemaan mua ja käytiin mummolla kääntymässä. Sen jälkeen mentiin käymään papan haudalla ja siitä kotiin.

Telkkaria mä taisin katsoa, Suden arvoitusta. Syötiin, mä en tietenkään laatikoita tai kinkkua. Herneet on se ihan paras juttu. Myöhemmin jälkiruuaksi oli kahta hyydykekakkua ja pipareita. Olin yhä niin täynnä, että otin vain palasen päärynän makuista kakkua, se luumu ei ihan ollut mun juttu.

Ennen jälkiruokaa avattiin lahjat ja mä en oikeastaan pidä siitä niin paljon. Mullehan ne melkein kaikki lahjat tulee. Onneksi tänä vuonna lahjat olivat tarpeellisia ja turhaa kamaa ei oikeastaan tullut. Yksi juttu mua kuitenkin huolettaa. Tuntuu että kaikki kaverit sai astioita, oisko munki pitänyt saada? Paketeista löytyi siis karkkia, yllätys, mutta joulun paras herkku oli varmaan Rainbown juuston makuiset Tex mex tortilla chipsit, ihan mahtavia. Muutama lahjakortti, vähän vaatetusta, pari Oriflamen tuotetta sekä Aku Ankan tilaus.

Toi käsirasva tuoksuu niin hyvälle!

Latelle

Kaikilla on joku tavoite

1. Kouluharkkoihin osallistuminen
2. Seurakouluhin osallistuminen
3. Olla tippumatta Latelta kertaakaan
4. Saada Late järveen/uimaan/jotain tälläista

Nämä olivat mun tavoitteet tälle vuodelle. Olen tosi huono asettamaan mitään tavotteita ja tälle vuodelle niitä oli oikeastaan vielä vähemmän kuin vuodelle 2013. Tuota neloskohtaa en edes muistanut ennenkuin kävin nämä tähän kopioimassa. Näistä toteutui jopa kaksi neljästä eli miten sen nyt ottaa, hyvin vai huonosti.

1. Tämä toteutui, nimittäin MRA:n kouluharkoissa 23.3. Mukaan lähti toisen sijan ruusuke Raviohjelmasta prosentein 62 ja risat. Kuten joskus aikaisemmin olen maininnut, vietiin kaverini Jennin kanssa tikkarit lapsilta tässä luokassa. Toisena luokkana mentiin Aikuisohjelma, josta päälimmäisenä mieleen jäi lävistäjän temponlisäys, joka mentiin pokkana töltissä. Late ja Laten tölttibuumit kisoissa.

2. Huti meni. Kaikenmaailman luvat Laten kuolaimiin hankittu ylemmältä taholta, auto ja koppi pyydetty lainaan, mutta kuski jäikin matkasta. Eihän toi osallistuminen koskaan varmaa ollut, mutta itse olin ihan menossa, kuten aina. Silloin harmitti, mutta ei enää juurikaan. Istuin sitten sihteerinä siinä luokassa, jonka olisin mennyt ja mietin vain, että minkälaiset prosentit ois Laten kanssa vedetty. Oli tuomari sen verta tiukka, mutta ihan oikeista asioista rokotti.

3. Tähän en suoraan sanottuna uskonut hetkeäkään itse. Heti alkuvuodesta taisin tippua kentälle, tipuin maastossa ensimmäistä kertaa ikinä ja pellolle muksahtelin pari kertaa ilman satulaa. Tippuminen on se juttu. Jaloilleni en muista pudonneen, vaikka sekin oli yleistä.

4. Hevonen, joka pelkäsi vettä. "Late ei mene järveen", näin äitini sanoi. Vuonna 2013 Laten ollessa vielä edellisellä tallilla, harjoiteltiin veteen menoa vesilätäkön ja lätäköksi kutsutun vähän suuremman vesilätäkön kanssa. Keväällä jatkettiin tätä uudella tallilla järven kanssa. Late tuli veteen kastelemaan jalkansa, joskus hyvin ja joskus ei ollenkaan. Yhdessä vaiheessa veteen ei kiinnostanut mennä ollenkaan, joten pidettiin taukoa. Kuumilla kesäkeleillä Late tuli kuitenkin mielellään veteen ja kävi jokusen kerran pienen uintikierroksen.

Pieni virtahepo :D

Bloglovin

Okei.. Tämän homman ennenkin tehneenä en kyllä muistanut yhtään kyseistä käytäntöä Bloglovinin kanssa. Päätin siis lisätä tämänkin blogin kyseiseen paikkaan vaikka eihän tässä suoranaisesti mitään lisäystä tarvitse tehdä. Blogit kun ilmeisesti menevät tuonne jotenkin automaattisesti. Itse en kyllä Bloglovinia juurikaan käytä, vaan luen postaukset Bloggerissa. Jos jotakuta nyt kiinnostaa lukea blogia Bloglovinissa, niin sinne vain. Muutama siellä jo seuraakin.

Follow my blog with Bloglovin

Tää ei oo se talvi, jonka halusin

Blogit täyttyvät postauksissa joissa iloitaan lumesta, mutta suretaan sen sulamista pois. Säätiedotuksissa kerrotaan joulun olevan valkoinen. Sunnuntaiksi tänne oli satanut mukavasti lunta, mutta ei sellaista, mistä pidän. Olihan sitä ihan kivat kasat kerääntynyt oksille, mutta se oli liian vetistä. Vihaan suojalunta ja loskakelejä, kaikki kastuu ja ulkona näyttää hirveälle.

Minä haluan pikkupakkasen, niin että posket punoittavat ja sormia palelee vähäsen. Haluan auringonpaisteen ja kirkkaan sään. Hevoset ovat ilman loimia karva pörrössä ja valkoisen huurteen peittämiä. Maisema on kauniin valkoinen ja puut ovat huurteessa. Seison ulkona kamera kädessä ja yritän vangita sen maiseman, jonka näen. Tämä on talvipäivä, jonka minä haluan.

Yksi tärkeimmistä kuvista <3

Leivänmuruja taskussa ja takiaisia sukassa

Mulla oli aina leipää taskussa. Jos Late otti edes ne pari askelta mun luokse aidasta haettaessa, se sai herkun. Jokaisen ratsastuksen jälkeen ennen kuin tulin selästä alas, se sai herkun. Maastossa oli se tietty kohta missä nousin pois selästä. Late alkoi aina pysähdellä ennen sitä kohtaa. Jos satuin kentällä antamaan leivän välikäynneillä, tarjosi Late sen jälkeen monta kertaa pysähdystä ja hörisi vielä päälle.

Paahtoleivät oli niitä parhaita, ne sai helposti pilkottua sopivan kokoisiksi. Sämpylät ja patongit oli liian jämäköitä. Hätätilanteissa piti turvautua leivän reunoihin, jotka ehti murustua ennen kuin pääsivät hevosen suuhun. Niitä murusia oli aina takkien ja housujen vasemmassa taskussa, huppareissa myös oikeassa. Kesällä ne leivät menivät muussiksi kastuessaan järvessä. Ja jos taskuun sattui pilkkomaan porkkanaa, se oli heti leivänmuruissa. Yhtenä päivänä heitin jonkun tallihupparin sänkyyn ja illalla jokin pisteli jaloissa. Leivänmurut.

Viime viikolla tunnille lähtiessä kaivoin ratsastussukat jalkaan. Toista pukiessa jotain kovaa osui käteen, niitä takiaisia. Niitä oli aina tarttunut pehmustepäitsien turpaosaan, mikäli Late niissä ulkoili, ja jalkakarvoihin tietty. Latelle oli kerran unohtunut lämpöpintelit ulos jalkaan ja ne pintelit näyttivät ihan järkyttäviltä. Oikeastaan ne ovat vieläkin niissä takiaisissa.

Kuoret saapuivat

Tilattiin MyTrendyPhonelta viime viikon maanantaina pari juttua kun siellä taisi olla kaikki tuotteet 25% alennuksessa. Minä tietenkin olen kärsimätön odottaja ja kaikkien nettitilausten odottaminen on aina yhtä ärsyttävää. Ajattelin tuotteiden tulevan jo samalla viikolla, mutta eiväthän ne tulleet. Siispä kävin innolla odottamaan maanantaita ja toivoin viikonlopun menevän nopeasti. Ei ollut paketti vielä maanantainakaan laatikossa, mutta eilen ne tulivat. Ja nyt ajattelin esitellä nämä pari tuotetta.

Aloitetaan tylsimmästä, mutta yllättävimmästä, näytönsuojakalvosta. Näiden asettaminen pakoilleen on aina yhtä jännittävää eikä ole yhtään mun juttu. Ettei elämä kävisi liian helpoksi, olin näköjään valinnut kalvon, joka oli ensinnäkin ainakin paketin mukaan suunniteltu sotilaskäyttöön ja toisekseen kalvo pitää kiinnittää jollakin nestellä ja antaa kuivua 12 tuntia tai vaihtoehtoisesti käyttää hiustenkuivaajaa ajan nopeuttamiseksi. Että näin.

Sitten oli vielä kahdet kuoret. Valkoiset läppäkuoret halusin suojaamaan kunnolla näyttöä, sillä on kokemusta näytön rikkoontumisesta. Vielä kun noita jaksaisi pitää, läpät kun ei ihan mun lempparit ole. Pidän näiden kuorien ulkonäöstä, mitä nyt kiinnitys voisi olla toisinpäin. Nää oli kyllä tosi jäykät ja etukansi ei meinannut pysyä auki, mutta pidin näitä kirjojen alla taitoskohdan aikaansaamiseksi. Käytöllähän nää varmaan notkistuu.

Nämä toiset kuoret olivat paketin odotetuin tavara ja itse tehdyt siis. Lisäsin tekstin kuvaan Gimpissä ja nettisivujen ohjelmalla sijoitin kuvan kuoriin. Ei sen vaikeampaa. Mielestäni kuoret on tosi nätit ja pidän näistä tosi paljon.

Vuoden odotetuin lehti

Viikolla postilaatikkoon oli kolahtanut ehkäpä se mun vuoden odotetuin lehti ja kyseessähän on siis MRA-lehti. Lehti ilmestyy kerran vuodessa, joten sitä saakin odotella. Niinhän se menee, että hyvää kannattaa odottaa.

Muistan kun pienenä katsoin aina keskiaukeaman värikuvia eikä muu oikein kiinnostanut. Viime vuonna osallistuin itse lehden tekoon kirjoittamalla yhden jutun sekä lähettämällä kuvia. Tänä vuonna kirjoitin kolme juttua ja kuvatkin olivat taas löytäneet tiensä lehden sivuille. Tällä kertaa lehti oli ihan kokonaan värillinen ja lehden visuaalinen ilme oli ihan mahtava. Sivut oli tehty tosi siististi ja lehti oli muutenkin mukavaa luettavaa. Tykkäsin ehdottomasti!

Pysähdykset ja peruutukset

En tykkää yhtään kirjoittaa jos ei ole kuvia, mutta tunneille en ole saanut kuvaajaa vaikka joka viikko olenkin käynyt varteenotettavat vaihtoehdot läpi. Mulla kun ei pahemmin edes ole mitään vanhojakaan kuvia, joissa ratsastaisin itse, että saisi niitä tänne kuvituskuviksi. Sitä omaa menoa olisi myös kiva nähdä videolta ja viime keskiviikkoiselta tunnilta materiaali olisi kyllä kelvannut.

Tunnin menin suokkiruuna Tirrillä, jolla menin edelliselläkin kerralla. Samalla tunnilla ratsastavat olivat jo aikaisemmalla tunnilla, joten laittelin Tirrin yksin valmiiksi ja sen jälkeen suuntasin maneesille. Maneesissa nousin selkään ja kävelin alkukäyntejä päädyssä aikaisempien tuntilaisten vielä hypätessä.

Tällaisella hevosella menin, kuva vuodelta 2013

Tehtävät aloitettiin tekemällä pysähdys ja peruutus ja ideana oli myödätä peruutuksessa oikeassa kohdassa sekä tietenkin se, että hevonen ei peruuta pää pilvissä. Meillä tosiaan pää oli vähän liiankin korkealla sekä mun piti tehdä selvempi myötäys peruutuksessa.

Tehtävää jatekettiin muuten samanlailla, mutta mukaan otettiin ravia. Pysähdykset tehtiin silti käynnistä ja vasta sen jälkeen kun käynti tuntui hyvältä. Peruutukset alkoivat sujumaan jo ihan hyvin, mutta pysähdyksissä oli välillä ongelmia ja meille meinasi tulla hevosen kanssa vetokisa. Näistä kuitenkin selvittiin ja peruutukset alkoivat tulla jo varsin pienillä avuilla.

Laukkatehtävään olisin sen kuvaajan halunnut, sillä laukat onnistuivat ihan superhyvin. Näillä muutamilla kerroilla, mitä olen nyt tunneilla käynyt, laukannostot ovat menneet ihan penkin alle. Toki näissäkin oli alussa vähän ongelmia eli laukka ei parilla ensimmäisellä kerralla noussut sekä jäin kävelemään liian pitkäksi aikaa vain maneesia ympäri, joka alkoi tylsistyttää Tirriä. Päivin ohjeiden avulla saatiin kuitenkin niitä hyviä nostoja suoraan käynnistä. Tunnin jälkeen olin kyllä tosi tyytyväinen.

Uus puhlu

Oi jestas mikä sana! Ihan kauhea, mutta se alkoi kuulostaa otsikossa niin hyvältä. Jokatapauksessa mulle tuli yhdessä vaiheessa kauhea halu saada uusi puhelin, iPhone. Se sitten vähän jäi ja Trend plus palveli mua kunniallisesti tippumisista ja kastumisista huolimatta, joskin vähän lagisesti. Näin joulun alla ajatus tuli uudestaan ja taskusta löytyy nyt iPhone 5c.

Värivaihtoehtoina oli punainen ja valkoinen ja tuohon ensimmäiseen päädyin. Puhelin tuli aika nopeasti, mutta mulla oli vääränlainen sim-kortti, joten se piti hankkia vielä ennen puhelimen käyttöönottoa. Nyt olen tätä puhelinta pari päivää käyttänyt ja tykkään niin paljon. Puhelin on juuri hyvän kokoinen, kamera on aika mahti verrattuna edelliseen kännykkään ja väri on kiva. Täytyy kyllä myöntää, että aluksi luulin kyseisen kännykän olevan joku kevyt muovilelu, mutta ei ollenkaan. Painoa löytyy ihan tarpeeksi ja pohjakulmien pyöreys ei ollutkaan niin huono juttu kuin ajattelin.

Käyttöjärjestelmä on tietysti vähän erilainen kuin Samsungissa, johon olen tottunut, mutta olen käyttänyt kaverin iPhonea sen verran että perusjutut olivat ihan hyvin hallussa. Toki asetuksien muuttaminen oli vähän vaikeaa ja ongelmana oli laittaa sovellukset hyvään järjestykseen, mutta kyllä ne nyt on jo asettuneet. Vielä kun hommaisi läppäkuoret, joita rämpätä, niin hyvin menisi.

Mukana tuli tietty laturi ja tosi oudot, mutta hyvät kuulokkeet

MRA:n pikkujoulut

Meillä oli tosiaan ratsastusseuran pikkujoulut lauantaina ja kuulun siis Mäntyharjun Ratsastajiin (MRA). Olin epähuomiossa ottanut samalle päivälle työvuoron, mutta onneksi sain sen vaihdettua. Itse pikkujoulut pidettiin WHD Gårdilla, kuten viime vuonnakin.

Mentiin alkuun raintolatilaan ja valittiin istumapaikat. Pikkujoulut alkoivat sääntömääräisellä syyskokouksella, jossa lähinnä käytiin läpi ensi vuoden budjetti (voiko noin sanoa?) sekä valittiin uudet johtokunnan jäsenet erovuoroisten tilalle. Niinhän siinä kävi, että pääsin itse varanuorisojäseneksi. Tämän vähän tylsemmän osuuuden jälkeen päästiinkin mielenkiintoisempien asioiden pariin.

Kuunneltiin ensin pieni katkelma tilan historiasta ja sen jälkeen suunnattiin maneesiin, jossa meille esitettiin kaksi hevosta ratsain. Ratsastajat kertoivat hevosistaan sekä vähän siitä mitä yleisesti tekevät niiden kanssa. Ratsastus ei tosiaan ollut mikään esitysmuotoinen, vaan ihan perusjuttuja ja askellajit läpi. Sen nuoremman hevosen ravi näytti niin kivalta. Tämän jälkeen nähtiin hevonen vesikävelytysmatolla sekä saatiin itse kokeilla vitaflooria eli sellaista tärinämattoa. Tärisevällä alustalla oli kyllä ihan järkyttävä seistä, sillä tärinä meni ärsyttävästi päähän.

Ennen ruokaa ehdittiin pitää palkintojenjako, joka oli illan parhaita juttuja. Harmi vain, että istuin juuri väärällä puolella pöytää ja niska kenossa piti katsella palkittavia. Palkintojenjaon jälkeen päästiin syömään ja tarjolla oli erilaisia salaatteja, valkosipulikermaperunoita ja kanaa sekä jälkiruuaksi juustokakkua. Muuta ei voi sanoa kun, että ruoka oli oikeasti tosi hyvää ja lisäähän sitä oli haettava. Kaikenkaikkiaan oli mukava ja tunnelmallinen ilta.

BACK TO THE BEGINNING

Alku on kai aina se vaikein. En ole koskaan kirjoittanut varsinaista aloituspostausta vaikka tämä tulee olemaan toinen blogini. Muistan aloittaneeni ensimmäisen blogini ensimmäisen postauksen kertomalla kouluratsastuskisoista, joissa menin Raviohjelman. Ne olivat meidän ensimmäiset yhteiset kisat. Reilu vuosi sen jälkeen menimme sen samaisen Raviohjelman sijoittuen toisiksi, ne olivat viimeiset yhteiset kisamme.

Olen pian 17-vuotias tyttö, käyn lukion toista luokkaa ja asun Mäntyharjulla. Nimenä toimii Ida. Olen niin huono kertomaan itsestäni, että en voi kun ihmetellä niitä, jotka kirjoittavat itsestään ummet ja lammet. Olen harrastanut ratsastusta ihan pienestä pitäen omilla hevosilla ja sen lisäksi tunneilla olen käynyt neljä vuotta. Harrastan ratsastusta edelleenkin, en vain tiedä haluanko enää jatkaa. Tavallaan haluan, mutta en tiedä. Valokuvaus on myös se mun juttu, mutta sekin on jäänyt kun en tiedä enää mitä kuvata.

Ja hevonen, josta puhuin alussa. Se oli Glaður frá Enni, 22-vuotias islanninhevosruuna, joka oli meillä seitsemän vuotta. Äitini osti sen itselleen ja minä ratsastelin silloin tällöin. Vähitellen kävi niin, että Latesta tuli yhä enemmän minun ja viimeiset kaksi vuotta sen hoito ja liikutus oli pääasiassa mun vastuulla. Sinä aikana ratsastin joitakin poikkeuksia lukuunottamatta vain Latella ja toisen hevosen askel tuntui aina yhtä vieraalta. Kun alussa en saanut tehdä Laten kanssa lähes mitään, lopussa se kääntyi toisin päin.

Lopulta tein sen kaikista vaikeimman päätöksen ja tämä kaunis ja niin rakas hevonen nukkui ikiuneen 26.10.2014. 

Mulla ei todellakaan ole käsitystä mitä tänne kirjoitan, mutta pidän oikeastaan kirjoittamisesta ja blogin kirjoitus on kiva tapaa purkaa ajatuksia, varsinkin jos on yhtä vähäpuheinen kuin minä sekä tietenkin oiva tapa jakaa kuvia. Postauksia tulee varmasti vähän laidasta laitaan, ratsastustuntipostauksia ja mitä nyt keksinkään. Sekablogikiksi tämän kai voisi luokitella.

Tervetuloa!