Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nykänen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nykänen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. tammikuuta 2016

Hei hei

Seppo ja Nykänen lähtivät tiistaina uuten kotiin ja vaihdossa tuli uusi hevonen. Vaikka ratsastinkin Sepolla enemmän, Nyksyllä ehkä kymmenen kertaa, niin täytyy sanoa että Nyksyssä oli sitä jotain. Heti ensimmäisestä ratsastuskerrasta lähtien se tuntui niin mukavalta. Kuin kodilta. Sitä tunnetta ei ole millään muulla hevosella tullut Laten jälkeen. Maastossa ei edes ajattelut että alla on nuori hevonen, kentällä sen toki huomasi. Ehkä pienen hetken tunsin sitä samaa luottamusta, jota Latenkin kanssa. Mutta en voi olla kuin kiitollinen, että sain ratsastaa näillä kahdella hevosella.


Sepolla eka ratsastus elokuussa

Vika ratsastus tammikuussa

Tän lisäksi lopetan Päivillä käymisen ainakin kirjoituksiin asti. Nyt on jo ollut hankaluuksia saada korttia käytettyä, sillä aika loppuu kesken ja pieni motivaation puutekin on saattanut iskeä. Kivempi on käydä Pialla kun tallilla voi olla vähän vapaammin ja viettää monta tuntia mahtavan porukan kanssa. Kääntöpuolena tässä on se, että Päivillä ainakin pääsisin kisaamaan, mutta ehtisinkö kevään kisoihin tän kirjoituksiin asti olevan tauon jälkeen? CARA:n 1-tason kisat on maalis- ja huhtikuussa, MRA:n taas toukokuussa. Vika kirjoituspäivä on mulla kuitenkin maaliskuun lopulla. Ehkä tää tästä selviää.


maanantai 21. joulukuuta 2015

Lentävät ratsut

Viime aikoina on tullutkin maastoiltua aikalailla. Pelkkää käyntiä, vähän reippaampaa, valoisassa, pimeässä ja joskus on käyty vielä toisella kierroksella eri heppojen kanssa. Olen aika usein valinnut ratsuksi Nykäsen, mutta eilen lähdin pitkästä aikaa Sepolla. Alkumatkasta Seppo oli ihanan rento, mutta rentous katosi kun käännyttiin yhdelle tielle. Ja loputkin rentouden rippeet hävisivät siinä vaiheessa kun mentiin yhden talon ohi ja siinä kohtaa tien molemmin puolin oli niin paljon tavaraa, etteivät hevoset edes tienneet mitä pelätä.

Parasta tässä oli se etten ole ikinä maastoillut tuolla ja Tanja ei muistanut minne piti mennä yhden lenkin kiertämiseksi. Vähän matkaa mentiinkin värään suuntaan, mutta käännyttiin ympäri ja päätettiin kääntyä yhdelle tielle. Parit risteykset osattiin kääntyä oikeaan ja päästiin sinne minne pitikin. Ehdotin jo yhdessä vaiheessa että eiköhän anneta hevosten kertoa reitti, nehän osaavat aina kotiin. Tulipa huomattua ettei Sepon suuntavaistoon voi luottaa, se oli nimittäin menossa samaa lenkkiä uudelleen. Ravattiin ja laukattiin yksi mäki, jossa Seppo vähän innostui. Se teki pukin ja lähti laukkaamaan reippaammin eli hallinta oli siinä vaiheessa aika huonossa jamassa. Siinä sitten hiljenneltiin raviin ja lopulta käyntiin. Loppumatka käveltiinkin niin reippaasti etteivät jalat meinanneet ehtiä koskettaa maata.

Lumi kyllä kelpais!


Maaston jälkeen ratsastin vielä Nykäsellä kentällä ja sillä oli selvästikin jäänyt maastovaihde päälle. Tanja meni Blondin kassa kentälle vähän ennen meitä ja kun me päästiin kentälle, niin Nyksy päätti karauttaa ravilla Blondin perään. Ohjailin kuitenkin ihan omia reittejä, mutta kääntymistehosteet olivat välillä hieman hukassa. Tehtiin lähinnä pysähdyksiä, jotka onnistuivat ihan hyvin, mutta eivät niin kuin sillon kun menin Nyksyllä ensimmäistä kertaa. Muutamien pysähdysten jälkeen peruutettiin ja se onnistui myös hyvin. 

Ongelmia alkoi kuitenkin ilmetä enemmän siinä vaiheessa kun Tanja alkoi ravaamaan. Nyksy veteli päätä alas ja teki pieniä pomppuja, useamman kerran. En itse oikein hahmottanut minkälaisia ne pomput olivat, mutta kyllähän niissä tasapaino hieman heitti. Ravia mentiikin sitten liinassa molempiin suuntiin. Hieman olisi tehnyt mieli heittäytyä hankalaksi siinäkin, mutta pääasiassa ravi sujui tosi nätisti. Mutta kyllä toi hevonen on vaan niin ihana.


maanantai 2. marraskuuta 2015

Minä tiedän sen

Kun päivä tuntuu ikuisuudelta ja kahta ei halua ajatellakaan. Vaan ei vuoteen päivät ole tuntuneet miltään, siihen tarvitaan jo enemmän. Maanataista sunnuntaihin, siinä on viisi päivää välissä. Siinä ajassa ehdin jo kaipaamaan tallille, Pialle, tarkemmin. Koska talli kattaa tällä hetkellä kaksi tallia ja Päiville en juuri kaipaa.



Ei Seppoa tällä kertaa, sillä se oli valjastettu aisojen väliin. Siis se toinen tavallinen, Ralli. Se tykkää mennä reippaasti, ei pelottavasti, vaikka ei aina olisikaan ihan hallinnassa. En pelkää, mua ärsyttää ettei se ole aina kuulolla, etten itse osaa ratsastaa. Vaan tällä kertaa kaikki meni kohtalaisen hyvin ja kuulolla loppuraveihin asti. Niissä ei ollut tietoakaan rentoudesta, vauhtia vain. Ainakin se alku meni hyvin, ne pysähdykset siellä alkukäyntien jälkeen.

Vaan toinen kierros oli erilainen. Ei Rallia tällä kertaa, vaan Nykänen, kolme vuotias pv/ic risteytys. Hetki me kentällä pyörittiin ja rakastuin. Niin ihana pallero ja ei turhalla reaktiivisuudella pilattu. Ravia sai hetken etsiä, mutta kyllä me pätkät molempiin suuntiin saatiin. Mieluusti olisi pysähdellyt ja pyydettäessä pysähtyi todella nätisti, ja kerjäsi. Kun ei porkkanaa alkanut kuulumaan, niin käytiin varpaisiin kiinni.