torstai 28. toukokuuta 2015

Turhaa aikaa, MRA 24.5

Sunnuntaina MRA:n kisat jatkuivat II-tason estekisoilla. Ykkösluokassa olin ottamassa toisen vaiheen aikaa, joka oli kuitenkin aika turhaa hommaa. Aika katsottiin niistä teknisistä hommeleista ja sen lisäksi puheenjohtajatuomari otti ajan molemmista vaiheista, joten aika paljon olisi saanut tapahtua että mun aika olisi tarvittu. Kakkosluokkaan sain kuitenkin järkevämpää tekemistä ja täytin estepöytäkirjaa. Oli muuten aluksi hankala ekan vaiheen jälkeen merkata aika sivumpaan ja siitä hypätä nopeasti oikealle riville merkkaamaan toista vaihetta.

Kaksi viimeistä luokkaa sainkin mennä kuvaamaan ja uskaltauduin menemään kentän päähän. En ole oikein viitsinyt mennä sinne kun mua on pelottanut, että säikäytän jonkun hevosen. Pelkoni oli kuitenkin turha, sillä ei kukaan näyttänyt välittävän mitään. Ohjeeksi tuli vain että kuvaa kukkia ja niitä kukkia sitten yritin saada kuviin mukaan. En oikein tiedä olenko tyytyväinen kuviin, osa onnistui hyvin, mutta tarkennuksen kanssa oli taas ongelmia ja moni oli jäänyt epätarkaksi. En oikeastaan löytänyt montaa kuvaa, jotka olisivat oikeasti iskeneet.










Heh :D




























maanantai 25. toukokuuta 2015

Hyväksytysti läpi, MRA 17.5


Näin alkuun täytyy todetta, että olisi vain pitänyt kääntää kameran asetukset automaatille. Ensimmäiset harkkakisoja isommat kisani ja kaikki ratsastusmateriaali eli video on kuvattu maneesiasetuksilla. Voitte siis kuvitellä, että siitä ei näy muuta kuin valkoista ja ruskea hevonen jotenkin. Harmittaa niin paljon että totesin vain videoiden olevan pilalla enkä halunnut sen pidemmälle niitä katsoa.

Kyseessä olivat siis MRA:n I-tason koulukisat, joissa menin Aikuisohjelma 2002 ja Helppo C:2. Olin ainoa, joka oli Päiviltä kisoissa, mutta onneksi sain kaverini Anni-Kaisan mukaan hoitajaksi. En yhtään tiedä mitä olisin tehnyt ilman asiantuntevaa apua. Oltiin kentällä jo hyvissä ajoin ja ensimmäisiä, joten maksamisen jälkeen vain hengailtiin ja kävelytettiin Titiä ennen verkkaa.

Päivän aikana en oikeastaan saanut kunnon kisafiilistä, katsojanakin on päässyt paremmin tunnelmaan. Tämä johtui luultavasti vähäisestä kilpailijamäärästä. Verkassakaan ei tarvinnut valvojaa kun verkkaajista oli pikemminkin pulaa. Erillisellä kentällä sai mennä melkeinpä yksin tai yhden muun ratsukon kanssa.


Edellisen ratsukon lopputervehdyksen jälkeen suuntaan kouluaitojen sisäpuolelle ja käyn näyttämässä Titille tuomaripäädyn molemmista suunnista, ei ongelmia. Vihellyksen jälkeen lähden radalle, pituushalkaisija vähän vinoon ja pysähdys ei siisteimmästä päästä. Kolmikaarisen viimeinen kaari jäi ihan liian isoksi. Laukkaosuus lähestyy, se jännitti ohjelmasta kaikista eniten, sillä pelottelun jälkeen ajattelin hevosen olevan koulukisoissakin jotenkin vauhdikas. Oikean kierroksen laukka meni oikein mukavasti, mutta. Vasen ei noussut paria askelta lukuun ottamatta ja kahteen arvostelukohtaan tuli sen johdosta kolmonen. Jäi kyllä pikkasen harmittamaan.

Valittelujeni saattelemana kävelytettiin hevonen ja laitettiin katokseen kiinni. Palkintojenjakoa ja seuraavan luokan verkkaa vain odottelemaan. Luokasta irtosi 56,905% ja viimeinen sija. Saatiin samasta luokasta Latenkin kanssa paremmat prossat, joskin vain harkkakisoista. Tästä oli kuitenkin hyvä parantaa seuraavaan luokkaan.

Pysähdys oli taas vähän epäonnistunut, mutta ärsytykseni saanut keskiympyrä, täyskaarto, keskiympyrä, täyskaarto, meni ihan hyvin. Erityisen tyytyväinen olin askeleenpidennyksiin sekä laukkoihin, jotka nousivat tällä kertaa hyvin molempiin kierroksiin. Ainoastaan lävistäjien lopussa olleet raviin siirtymiset olivat aika huonot, sillä en valmistellut niitä kunnolla. Tästä luokasta saatiin 60,227% ja vaikka oltiin siltikin toisiksi viimeisiä yhdeksän prosentin erolla voittajaan, olin tyytyväinen, sillä paransin suoritusta edellisestä luokasta.


Lähtöni oli niin alussa ja mun jälkeen vielä monta hyvää ratsukkoa, joten kasattiin kamat autoon ja hevonen koppiin. Ei siis jääty odottamaan tuloksia kentälle. Tarkoitukseni oli ainoastaan hakea pöytäkirja kotimatkalla, mutta jäinkin katsomaan kisat loppuun ja kantamaan tavarat kasaan kun pääsin kotiin Tanjan kyydillä. Tapojani vastaan istuin kahvion vieressä katoksessa kuvaamassa kun yleensä olen kentän sivulla olevassa katsomossa. Enää en kuitenkaan jaksanut lähteä sinne kun aurinkokin paistoi sopivasti takaani.

Tykkäsin myös ottaa enemmän pystykuvia, mikä on myöskin tapojeni vastaista, mutta niissä tausta jäi helposti sumeammaksi eikä taustan vihreä kasvillisuus näyttänyt yhtä kamalalta kuin vaakakuvissa. Kovin montaa en ehtinyt kuvata, mutta muutama ihan kiva kuva löytyi joukosta.


maanantai 4. toukokuuta 2015

Hevoset, joilla olen ratsastanut

Sain kivan ajatuksen listata kaikki hevoset, joilla olen mennyt. Ei se ollutkaan enää niin kiva idea kun tajusin listassa olevan säälittävät 62 hevosta, joista puuttuu ainakin kuusi, koska niiden nimiä en muista ja tietenkin kaikki talutusratsastushepat jossain tapahtumissa. Mun piti koota vielä video niistä hepoista, joista on ratsastusvideoita, mutta oli liian monta mutkaa matkassa ennen kuin olisin saanut kaveriltani yhdet videot. Joten mennään siis kuvilla ja videota ehkä joskus myöhemmin.

American Beauty
Brenna frá Sahala
Capo di Valle
Capriole
Coritza SWE


Carat
Driksnis
E.E Ofeig
Fanny Boy
Flora Linnea
"Frosti"
Gastroler


Glaður frá Enni
Hallmyra Snowtickle
Humu-Hilla
Isabella V
Indra
Jokimäen Adalmiina
Jolanda NLD
"Kalle"


Kirma
Kisa frá Langárfossi
Korall II
Kätkytmäen Gacanova
Lady Paris
"Laura"
Lucia R
"Lukka"
Maja II
Malakia


"Musse"
Myzak SWE
Niemenpellon Zinah
"Olli"
P. Aapo
Paragraph
PT Lurjus


PT Varjus
PT Virma
Pyylän Kirri
Quickstep
Raja-Hurrikaani
Ramona IV


Rahel
Renesance
Riemu-Liina
Stella
Tikki
Tikker
Tirkkonen
Stjörnudís frá Stóra-Dal
Vauhdin Jalo


Vektorius
Virk
Visassi
Visconti's Boy


Visible Kid
V.K. Kata
V.K. Kim
Vordis frá Hellatuni 2
Vuokko
Zaha du Ronja