Näytetään tekstit, joissa on tunniste kouluvalmennus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kouluvalmennus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Valmennuskauden avaus

Viime viikon tiistaina pääsin aloittamaan mun valmennuskauden ja muutenkin olin valmennuksessa pitkästä aikaa. Meillä oli siis koulua ja valmennus pidettiin MRA:n kentällä, ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Ratsuna mulla oli Blondi. Tänään sitten esteitä Rallilla enkä halua edes kuvitella mitä siitä tulee. Viimeksi oon hypänny joulukuussa, koska maastorisua ei lasketa.

Valmentautuminen alkoi oikein mainiosti ennen kuin se ehti edes alkaakaan. Ratsuni päätti riuhtaista itsensä irti katokselta tuhoten samalla päitset ja lopulta päätyi matkaamaan kohti autotietä. Kaikkien onneksi Blondi kirmasi kuitenkin verkkakentälle, josta se oli helppo napata kiinni.

Ehdittiin me ihan pieni hetki kävellä ennen Tiinan tuloa, mutta jatkettiin edelleen. Vähitellen alettiin verkkaamaan itsenäisesti ravissa ja lopuksi vielä hieman laukassa. Ravissa tein ympyröitä ja loivia kiemurauria. Laukkaa en ihan kauheasti mennyt, mutta tein ympyröitä ja keskityin siihen että istun selässä ja myötään liikettä enkä pompi ja tässä onnistuinkin hyvin.

Pienen lepohetken jälkeen aloitettiin tehtävät käynnissä. Yhteen nurkkaan tehtiin pari kertaa voltti, sillä ratsastajat ovat kuulemma alkaneet oikomaan kulmia. Muistan kun olin yhdessä vaiheessa tosi tarkka kulmien kanssa kun Päivi niistä usein huomautti tunneillaan, mutta kyllä mä niitä edelleen ihan hyvin teen. Varsinainen tehtävä meni kuitenkin niin, että tultiin esimerkiksi oikeassa kierroksessa ja tehtiin pituushalkaisija, jonka puolessa välissä tuli voltti vasemalle, sen jälkeen avoa ja lopulta käännyttiin vasemmalle. Sama homma uudestaan, mutta voltti ja avo oikealle eli suunta vaihtui koko ajan.

En enää edes kunnolla muista miten tämä tehtävä meni, mutta sekä käynnissä että ravissa avo olisi voinut olla parempaa. Voltit onnistuivat muistaakseni ihan hyvin, mutta taisivat välillä vähän venähtää.

Avotehtävän jälkeen taidettiin pitää pieni tauko ja sen jälkeen tehtiin vähän askeleenpidennyksiä toisella pitkällä sivulla. Kerta kerralta pidennykset parani, mutta hevosesta olisi lähtenyt kyllä enemmänkin jos olisin vain osannut vaatia. Vaikkei noi pidennykset mitään mahtavia ollutkaan niin huomasi kyllä, että ravissa oli hankalempi istua.

Lopuksi oli vielä laukkatehtävä, jossa oli tarkoituksena tehdä hyvät kulmat ja keskiympyrä. Blondilla on tapana aina nostaa päätä laukannostoissa ja istunnalla tosiaan pitäisi ratsastaa hevonen rennoksi. Mulla ei ihan onnistu, mutta nyt kun taas keksin kuinka siellä laukassa istutaan niin ehkä se siitä. Jalustimet olisivat saaneet kyllä olla yhtä pidemmät etten olisi tukenut jalalla liikaa jalustimeen.

Eija nappasi loppuvalmennuksesta muutaman kuvan :)

lauantai 31. lokakuuta 2015

Mukavia valmennuksia

Saatiin taas pienen tauon jälkeen valmennus viime viikolle ja se taisikin olla viimeinen valmennus kentällä. Tämän viikon maanantaina oltiin jo maneesissa. Molemmat valmennukset menivät tosi mukavasti, mutta ajattelin kertoa vähän tarkemmin tämän viikon valmennuksesta, muutamalla viime viikon kuvalla. 

Vähän jännitin, miten Seppo käyttäytyy maneesissa, mutta alkujännityksen jälkeen se oli ihan oma itsensä. Oltiin ehditty kävellä alkukäynnit ja vähän ravailla ennen valmentajan tuloa ja yhteisesti otettiin vielä laukkaa ennen varsinaisten tehtävien tekoa. Oon nyt miettinyt mun istuntaa tosi paljon ja olen alkanut sisäistämään sitä. Huomaan kenottavan istunnan itse ja näissä kahdessa valmennuksessa siitä ei ole tarvinnut juuri mainita. Hartiat kun saisi vielä pysymään takana.

Tehtiin alkuun käynnissä avotaivutusta lävistäjillä kulman suuntaisesti, puoliväliin voltti ja sen jälkeen vielä avoa. Käynnissä sekä ravissa varsinkin voltilla mentiin välillä huonossa tempossa. Seppo kun tarvitsisi reippaasti eteen, mutta vauhti tippuu helposti jos ei sitä huomioi. Saatiin kuitenkin muutama kiva pätkä.

En muista tehtiinkö väistojä ollenkaan käynnissä, mutta ravissa ainakin. Eli kulman jälkeen lähdettiin väistättämään keskikentälle. Takajalat jäivät helposti jälkeen, mutta auttelin vähän raipalla ja väistöt parantuivat sen avulla.


Laukkatehtävät ovat viime aikoina tuntuneet jotenkin hankalilta ja muutenkin on tehnyt vain mieli skipata ne. Tällä kertaa laukkaosuus meni hyvin ja mullakin oli kivaa. Sepon takajalatkin saatiin kivasti laukassa mukaan. Aloitettiin laukkaaminen samalla tehtävällä kuin ravikin, mutta voltit jätettiin pois ja lävistäjän päässä piti siirtyä käyntiin. Uusi nosto sitten C:n jälkeen ja lävistäjät sitten L-päädystä. Alkuun mulla tippui raville ennen kirjainta, mutta loppua kohti pääsin tekemään siirtymiset laukasta ja ne onnistuivat ihan hyvin. Kaarteissa sain ohjeeksi ratsastaa eteen eikä hidastaa, kuten usein teen.

Välikäyntien jälkeen jatkettiin yhä laukassa väistötehtävää, tätäkin kuten ravissa. Aloitettiin vasemmassa kierroksessa ja tällä kertaa väistettiin peilipäätyyn. Tässä tehtävässä Sepolla tarvitsi käyttää aika paljon johtavaa ohjaa. Väistöt onnistuivat hyvin, mutta vasempaan kuitenkin paremmin. Laukan sain ylläpidettyä hyvin myös suoristuksen ja kaarteen sen jälkeen. Oikeassa kierroksessa Seppo nosti tosi herkästi vasemman laukan, mutta korjasi kuitenkin tosi nopeasti ja helposti.



maanantai 24. elokuuta 2015

Iso sekamelskasoppa

Blogin päivittely on ollut viime aikoina tavallistakin epäaktiivisempaa. Se johtuu ihan vain koulupäivistä, jotka kestävät yhtä lukuun ottamatta neljään, heppailusta ja koulujutuista. Vähitellen sitä on alkanut tajuamaan että tarvitsisi todella tehdä jotain kirjoitusten eteen ja siihen lisäksi siis muut koulutehtävät. Kirjoitettavaa olisi kyllä, mutta aikaa ei juurikaan. Muutamat menneet valmennukset, sunnuntain koulukisojen kuvat (joita pitäisi laittaa MRA:n Faceenkin), tulevan lauantain mätsärit ja vielä estekisat. Ehkä noista vähän isommista jutuista yritän kuitenkin kirjoittaa tänne.



Suurin muutos hepparintamalla taitaa olla uusi liikutusheppa Seppo tai Sepi (tai Mikkelin kauhu), miten haluaakaan sanoa. Itse pidän Seposta, koska tämä hauska Salkkareista tullut juttu "ovi on sepposen selällään ja Seppokin on selällään". Ja ensimmäisellä ratsastuskerralla sitä melkein oltiinkin selällään. Kävelin pitkin ohjin ja Seppo pysähtyi ja hetkessä olikin päätynyt istumaan. Tarkoituksena siis käydä piehtaroimaan. Ja oikea nimi onkin sellainen sanahirviö kuin Szélvész.

Sepon kanssa ollaan käyty nyt kahdessa kouluvalmennuksessa ja ensi viikolla mennään ehkäpä esteitä. Sen jälkeen mulla alkaa autokoulu ja se on luultavasti aina maanantaisin. Seppo on yhtä notkea kuin rautakanki ja yksin se ei tykkää mennä. Itselleni sen ravi tuottaa hieman ongelmia. En vain osaa keventää siinä ja harjoitusravissa pompin ihan hirveästi. Onhan sitä tullut mentyä enemmän hevosilla, joilla vähän erilaiset askeleet, mutta eiköhän meidän yhteistyö lähde tästä kehittymään.

© Essi

Päivilläkin olen käynyt vielä tunneilla ja ollaan harjoiteltu tuleviin estekisoihin, jotka ovat 6.9 ja niissä menen luokat 50-60cm ja 70cm. Vähän jännittää, sillä toinen vaihe on taitoarvostelulla, joka on siis ihan kaikissa luokissa. Toisaalta tuollainen järjestely on ihan mukavaa vaihtelua. Käytiin harjoituksen vuoksi MRA:n kentällä estevalmennuksessa eikä se mennyt niin hyvin. Viimeiselle radalle tsemppasin kuitenkin hyvin ja kunhan muistan valmentan ohjeistuksen kisoissa, niin eiköhän niistäkin selvitä.

Nämä kaksi © Jasmine