Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvia. Näytä kaikki tekstit

maanantai 8. helmikuuta 2016

Maasto ja kuvailua

Eilen menin tallille pitkästä aikaa yksin kun oli sopivasti aikaa, mutta Tanja ei päässyt. Heitin tavarat isoon talliin ja menin siivoamaan ponilandiaa. Neljä karsinaa ehdin siivota ja sitten olikin jo valmista. Lähdettiin Pian kanssa maastoon ja menin ravurisuokki Sistalla. Kerran oon ollut maastossa niin että Sista on ollut mukana ja sen kokemuksen perusteella yllätyin kuinka rahallisesti se käveli. Raviakin se meni ihan mainiosti vaikka ajattelin sen innostuvan siitä. Ja kyllähän se innostuikin kun mentiin pellolle. Annoin sen ravata pätkän reippaammin, mutta se oli virhe. Sen jälkeen se ei olisi muuta tehnytkään kuin juossut ja pidätteet menivät kuuroille korville. Kotimatka olikin taitettava kaverin perässä kun kävelyvauhti vain kiihtyi ekana ollessa. Mutta Sista oli kyllä mukava tuttavuus.

Ratsastuksen jälkeen lähdin kuvailemaan hevosia vaikka ei oikein kiva kuvaussää ollutkaan. Tummaa, loskaista ja sumuista. Toisaalta toi sumu teki kivan taustan muuten niin tylsään taustaan. Lumesta riitti myös ongelmaa ja se jäikin kuviin liian valkoiseksi. Olisin halunnut ottaa enemmän kuvia pikkuisesta Artusta, mutta se seurasi tarhakaveriaan Erhua, joka seurasi mua kun yritin mennä kauemmaksi. Kirjavaa Kaapoakin olisi ollut mukava kuvata, mutta Vinka tuli aina eteen. Onneksi Ralli ja uusi heppa Clasu (vai Klasu?) päättivät järjestää jotakin kuvaamisen arvoista.














torstai 7. tammikuuta 2016

Talvipäivän riemuja

Mitä olisikaan kirpeä pakkaspäivä ilman maastoa ja vieläpä ilman satulaa? Siispä päätimme koettaa onneamme ja lähdimme heittämään lyhyen käyntimaaston. Ratsuksi valikoitui Nykänen mukavan selän takia. Yksi pieni miinuspuoli siinä kyllä oli, ei ole menty ennen ilman satulaa, mutta kyytiin vain. Eikä muuten hevonen välittänyt yhtään mitään. Maasto meni varsin hyvin eikä kukaan tippunut. Loppumatkasta oli kyllä tilanne hieman päällä, jonka takia meinasin tippua. Hevonen nimittäin pinkaisi pakoon pusikon puolelle. Mutta hyvin päästiin talliin asti.

Mutta ne riemukkaat hetket olivat ennen ratsastusta kun hepat pääsivät kentälle juoksemaan ja kerrankin pääsin kuvaamaan.

Musta Pekka?



?

Nykänen



Kaapo

Kaapo



Seppo



Seppo ja Ralli

lauantai 26. joulukuuta 2015

Vuoden suosikkikuvat

Jotkin kuvat jäävät mieleen ja niistä muodostuu suosikkikuvia. Tässä postauksessa on siis esillä mun tän vuoden suosikkikuvat. Muitakin kivoja oli, mutta nämä tosiaan ne mieleenpainuvimmat. Näitä on ihan kamalan vähän, mutta ei voi minkään.

1.

2.

3.

4. Tällä reissulla tuli paljon kivoja kuvia, mutta yltiövihreydestään huolimatta pidän tästä tosi paljon.

5. En tosiaan tiedä mikä mua tässä kuvassa viehättää. Outo rajaus, ruma aita ja puun lehdetkin vielä :D

6. Tässä pidän vauhdin tunnusta, mutta näyttääkö hevonen hieman siniselle?

7. Tästä kuvasta tykkään ihan mielettömästi, mitä nyt noi havupuut näyttää taustalla aika kamalalle.

8. 2-tason koulukisoista en tänne laittanutkaan kuvia, mutta tää nousi päivän suosikiksi. Hevonen kiiltää auringossa ja hiekkapölly näyttää kivalta taustalla.

9.

10.

11. Laitoin kuvaa instaan ja oli pakko kokeilla erilaisia filttereitä. Tykästyin tähän paljon enemmäin kuin värilliseen versioon.

12.

Löytyikö omaa suosikkia?

torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvää joulua!





maanantai 14. joulukuuta 2015