Olet muisto vain

Eijan pyynnöstä julkaisen näitä kuvia vasta tänään, Rollen viimeisenä päivänä. Muokkasin kuvat jo aikaisemmin, voinko siis kirjoittaa jotakin? Voinko painella näppäimistöstä Rollen viimeisen elinpäivän tähän postaukseen vaikka hevonen on yhä elossa? Voin, mutta tahdonko?

Samalla mietin kuinka musertavaa on odottaa sitä tiettyä päivää, jolloin on aika antaa rakkaalleen viimeiset hyvästit. Vaikka tietäisit aikaa olevan viikon tai kaksi, päivä päivältä se vähenee. Olisiko vain parempi että se kaikki tapahtuisi yllättäen, ilman varoitusta, siinä lyhyessä hetkessä? Pitäisikö tallilta lähteä aina jättäen hyvästit, sillä koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan? Ja kaikki, minkä haluaisi tehdä viimeisinä päivinä, tekisi jo aiemmin.

Aika jatkaa kulkuaan vaikka jotkut putoavat pois elämästä, lakkaavat olemasta. Se aika menee aivan liian nopeaan, sillä kesäkuussa tuli kaksi vuotta Ricon lopetuksesta, kahdeksan kuukautta Latesta ja kuusi Ainosta. Muistan yhä sen tunteen, kuolema tuntui niin mahdottomalta enkä voinut uskoa sitä todeksi. Mutta nyt oli Rollen vuoro lähteä. Tuon nätin intiaanihevosen.

Kun askeleesi ei ole enää vahva,

sinun täytyy levätä

Jos väsymys painaa luomiasi,

pitää sinun käydä nukkumaan

Voit jäädä siihen jos haluat,

sillä kukaan ei estä sinua

Äläkä huolehdi muusta,

koska muistosi jää elämään

Gastroler 1999 - 1.7.2015

I kinda miss those days

Ei kiirettä minnekään, on aikaa ottaa kuvia, ihan mistä vaan. On aikaa hidastella ja antaa ajan kulua, kuin ei etenisi siinä mitä on tekemässä. Voi silitellä kissoja ihan rauhassa. Ratsastuksen aikana Tanja on tullut tallille ja ehdottaa Ainon irtohypytystä. Siispä kentälle esteitä rakentamaan. Ne päivät oli parhaita kun oli paljon tekemistä ja tallilla vierähti helposti monta tuntia. Ne päivät oli parhaita vaikka ois satanu räntää ja oltais oltu myrskyn silmässä. Mut olihan meil ihan hiton hyvä porukka.

Tässä yhtenä päivänä etsiessäni videoita Laten muistovideoon, päädyin helmikuun kansioon. Siellä olivat videot meidän talustusmaastosta. Aino kävi matkalla piehtaroimaan ja Late otti ihan rennosti jättikokoisessa vesilätäkössä, koska heinä. Hauskaa meillä oli ja kyllä ne videot sai edelleen hymyn huulille.

Toisinaan mä mietin miten asiat ois jos olisin valinnut toisin tai missä me oltais. Kyllä mä ajattelen Latea päivittäin ja viittaan siihen välillä puhuessa, vertaan muihin. Mutta ne parhaat päivät on nyt poissa ja ne saa takaisin ainoastaan muistoissa.

Sunnuntaina sain muistutuksen näistä ajoista, sillä lähdin Eijan mukaan tallille. Viisi tuntia meni hujauksessa ja tuntui ettei oikein mitään edes tehty. Siis tyylillä avattiin heinäpaali ja laitettiin hevosille heinät valmiiksi, autettiin yhden hevosen ajamisessa, käytiin maastossa ja ajettiin vielä yksi hevonen.

Maastossa kävin ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen. Se on hyvin vähän verraten siihen että ennen kävin maastossa useamman kerran viikossa. Kahdesta hevosvaihtoehdosta valitsin Rollen, koska sillä olen muutaman kerran mennyt aikaisemminkin, Jopen taas olin nähnyt kerran aikaisemmin. Käytiin ihan käyntimaasto vain kivoissa maisemissa ja mukavilla metsäteillä, lisänä vähän hangessa tarpomista. Ihan kivaa vaihtelua.