torstai 18. joulukuuta 2014

Tää ei oo se talvi, jonka halusin





Blogit täyttyvät postauksissa joissa iloitaan lumesta, mutta suretaan sen sulamista pois. Säätiedotuksissa kerrotaan joulun olevan valkoinen. Sunnuntaiksi tänne oli satanut mukavasti lunta, mutta ei sellaista, mistä pidän. Olihan sitä ihan kivat kasat kerääntynyt oksille, mutta se oli liian vetistä. Vihaan suojalunta ja loskakelejä, kaikki kastuu ja ulkona näyttää hirveälle.

Minä haluan pikkupakkasen, niin että posket punoittavat ja sormia palelee vähäsen. Haluan auringonpaisteen ja kirkkaan sään. Hevoset ovat ilman loimia karva pörrössä ja valkoisen huurteen peittämiä. Maisema on kauniin valkoinen ja puut ovat huurteessa. Seison ulkona kamera kädessä ja yritän vangita sen maiseman, jonka näen. Tämä on talvipäivä, jonka minä haluan.




Yksi tärkeimmistä kuvista <3

lauantai 13. joulukuuta 2014

Leivänmuruja taskussa ja takiaisia sukassa


Mulla oli aina leipää taskussa. Jos Late otti edes ne pari askelta mun luokse aidasta haettaessa, se sai herkun. Jokaisen ratsastuksen jälkeen ennen kuin tulin selästä alas, se sai herkun. Maastossa oli se tietty kohta missä nousin pois selästä. Late alkoi aina pysähdellä ennen sitä kohtaa. Jos satuin kentällä antamaan leivän välikäynneillä, tarjosi Late sen jälkeen monta kertaa pysähdystä ja hörisi vielä päälle.

Paahtoleivät oli niitä parhaita, ne sai helposti pilkottua sopivan kokoisiksi. Sämpylät ja patongit oli liian jämäköitä. Hätätilanteissa piti turvautua leivän reunoihin, jotka ehti murustua ennen kuin pääsivät hevosen suuhun. Niitä murusia oli aina takkien ja housujen vasemmassa taskussa, huppareissa myös oikeassa. Kesällä ne leivät menivät muussiksi kastuessaan järvessä. Ja jos taskuun sattui pilkkomaan porkkanaa, se oli heti leivänmuruissa. Yhtenä päivänä heitin jonkun tallihupparin sänkyyn ja illalla jokin pisteli jaloissa. Leivänmurut.

Viime viikolla tunnille lähtiessä kaivoin ratsastussukat jalkaan. Toista pukiessa jotain kovaa osui käteen, niitä takiaisia. Niitä oli aina tarttunut pehmustepäitsien turpaosaan, mikäli Late niissä ulkoili, ja jalkakarvoihin tietty. Latelle oli kerran unohtunut lämpöpintelit ulos jalkaan ja ne pintelit näyttivät ihan järkyttäviltä. Oikeastaan ne ovat vieläkin niissä takiaisissa.


keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Kuoret saapuivat

Tilattiin MyTrendyPhonelta viime viikon maanantaina pari juttua kun siellä taisi olla kaikki tuotteet 25% alennuksessa. Minä tietenkin olen kärsimätön odottaja ja kaikkien nettitilausten odottaminen on aina yhtä ärsyttävää. Ajattelin tuotteiden tulevan jo samalla viikolla, mutta eiväthän ne tulleet. Siispä kävin innolla odottamaan maanantaita ja toivoin viikonlopun menevän nopeasti. Ei ollut paketti vielä maanantainakaan laatikossa, mutta eilen ne tulivat. Ja nyt ajattelin esitellä nämä pari tuotetta.


Aloitetaan tylsimmästä, mutta yllättävimmästä, näytönsuojakalvosta. Näiden asettaminen pakoilleen on aina yhtä jännittävää eikä ole yhtään mun juttu. Ettei elämä kävisi liian helpoksi, olin näköjään valinnut kalvon, joka oli ensinnäkin ainakin paketin mukaan suunniteltu sotilaskäyttöön ja toisekseen kalvo pitää kiinnittää jollakin nestellä ja antaa kuivua 12 tuntia tai vaihtoehtoisesti käyttää hiustenkuivaajaa ajan nopeuttamiseksi. Että näin.



Sitten oli vielä kahdet kuoret. Valkoiset läppäkuoret halusin suojaamaan kunnolla näyttöä, sillä on kokemusta näytön rikkoontumisesta. Vielä kun noita jaksaisi pitää, läpät kun ei ihan mun lempparit ole. Pidän näiden kuorien ulkonäöstä, mitä nyt kiinnitys voisi olla toisinpäin. Nää oli kyllä tosi jäykät ja etukansi ei meinannut pysyä auki, mutta pidin näitä kirjojen alla taitoskohdan aikaansaamiseksi. Käytöllähän nää varmaan notkistuu.

Nämä toiset kuoret olivat paketin odotetuin tavara ja itse tehdyt siis. Lisäsin tekstin kuvaan Gimpissä ja nettisivujen ohjelmalla sijoitin kuvan kuoriin. Ei sen vaikeampaa. Mielestäni kuoret on tosi nätit ja pidän näistä tosi paljon.


sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Vuoden odotetuin lehti


Viikolla postilaatikkoon oli kolahtanut ehkäpä se mun vuoden odotetuin lehti ja kyseessähän on siis MRA-lehti. Lehti ilmestyy kerran vuodessa, joten sitä saakin odotella. Niinhän se menee, että hyvää kannattaa odottaa.

Muistan kun pienenä katsoin aina keskiaukeaman värikuvia eikä muu oikein kiinnostanut. Viime vuonna osallistuin itse lehden tekoon kirjoittamalla yhden jutun sekä lähettämällä kuvia. Tänä vuonna kirjoitin kolme juttua ja kuvatkin olivat taas löytäneet tiensä lehden sivuille. Tällä kertaa lehti oli ihan kokonaan värillinen ja lehden visuaalinen ilme oli ihan mahtava. Sivut oli tehty tosi siististi ja lehti oli muutenkin mukavaa luettavaa. Tykkäsin ehdottomasti!




keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Pysähdykset ja peruutukset

En tykkää yhtään kirjoittaa jos ei ole kuvia, mutta tunneille en ole saanut kuvaajaa vaikka joka viikko olenkin käynyt varteenotettavat vaihtoehdot läpi. Mulla kun ei pahemmin edes ole mitään vanhojakaan kuvia, joissa ratsastaisin itse, että saisi niitä tänne kuvituskuviksi. Sitä omaa menoa olisi myös kiva nähdä videolta ja viime keskiviikkoiselta tunnilta materiaali olisi kyllä kelvannut.

Tunnin menin suokkiruuna Tirrillä, jolla menin edelliselläkin kerralla. Samalla tunnilla ratsastavat olivat jo aikaisemmalla tunnilla, joten laittelin Tirrin yksin valmiiksi ja sen jälkeen suuntasin maneesille. Maneesissa nousin selkään ja kävelin alkukäyntejä päädyssä aikaisempien tuntilaisten vielä hypätessä.

Tällaisella hevosella menin, kuva vuodelta 2013

Tehtävät aloitettiin tekemällä pysähdys ja peruutus ja ideana oli myödätä peruutuksessa oikeassa kohdassa sekä tietenkin se, että hevonen ei peruuta pää pilvissä. Meillä tosiaan pää oli vähän liiankin korkealla sekä mun piti tehdä selvempi myötäys peruutuksessa.

Tehtävää jatekettiin muuten samanlailla, mutta mukaan otettiin ravia. Pysähdykset tehtiin silti käynnistä ja vasta sen jälkeen kun käynti tuntui hyvältä. Peruutukset alkoivat sujumaan jo ihan hyvin, mutta pysähdyksissä oli välillä ongelmia ja meille meinasi tulla hevosen kanssa vetokisa. Näistä kuitenkin selvittiin ja peruutukset alkoivat tulla jo varsin pienillä avuilla.

Laukkatehtävään olisin sen kuvaajan halunnut, sillä laukat onnistuivat ihan superhyvin. Näillä muutamilla kerroilla, mitä olen nyt tunneilla käynyt, laukannostot ovat menneet ihan penkin alle. Toki näissäkin oli alussa vähän ongelmia eli laukka ei parilla ensimmäisellä kerralla noussut sekä jäin kävelemään liian pitkäksi aikaa vain maneesia ympäri, joka alkoi tylsistyttää Tirriä. Päivin ohjeiden avulla saatiin kuitenkin niitä hyviä nostoja suoraan käynnistä. Tunnin jälkeen olin kyllä tosi tyytyväinen.