sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Päivä Ruotissa

Kaverini Jenni on tällä hetkellä Ruotsissa työssäoppimassa Timo Nurmoksen tallilla. Kyseessä on ravitalli, sillä Jenni suuntautuu ravipuolelle. Pyysin Jenniä ottamaan maanantain 11.1 aikataulut ylös ja tässä on tulos.

5.00 Herätys soi lähes joka aamu viideltä niin kuin tänäänkin. Heräsin kunnolla kuitenkin jo 4.45 koska en saa öisin nukuttua ja heräily alkaa yleensä ennen neljää, koska luulen olevani myöhässä.

5.30 Olisi pitänyt lähteä talliin, mutta se aina venyy vähän.. Istuin siis lähtövalmiina jo tuohon aikaan, mutta lähdin vasta noin 5.45 talliin. Tallilla heitin Viken, Annan ja Demonin ulos ja Patrikin kävelytyskoneeseen. Heitin sisälle jääneille hevosille heinää ja aloin siivota karsinoita.



6.50 Lähdin hakemaan hevoset sisälle ja vein seuraavia hevosia ulos. Kävin hakemassa Patrikin kävelytyskoneesta ja vein samalla Enkelin kävelemään.

7.05 Aloin kiireen vilkkaa valjastamaan Vikkeä ja Annaa ensimmäistä ajoryhmää varten.

7.30 Tuli viesti että emme lähdekkään vielä ajamaan ja että listaan täytyi tehdä muutos. En sen enempää siihen keskittynyt kunnes pian selvisi, että varsat eivät menekään ensimmäisenä! Sitä sisäisen raivon määrää! Olin kiireellä valjastanut ja juuri kerkesin ajoissa.. No eikun hevosten purku ja Dancen, jolla ajoin ensimmäisenä, hakeminen sisälle.

8.00 Olin valjastanut Dancen valmiiksi sillä luulin että olisi kamala kiire. Kiire ei kuitenkaan ollut, sillä lähdimmekin ajamaan vasta 8.40. En edes muista enää mitä aloin tehdä tässä odotellessa, valitin ainakin kavereille kuinka vihainen olin!

8.40 Vihdoinkin pääsimme ajamaan. Dancella ajoin viimeistelyjä starttiin. Ajoimme joitakin vetoja radalla.

9.50 Pääsin talliin. Hoitelin Dancen pois ja hain Enkelin kävelytyskoneesta. Aloin taas kamalalla tohinalla valjastamaan Enkeliä ja Patrikia. Ja taaskaa ei olisi ollut kiire.

Patrik ja Enkeli

10.40 Vihdoinkin pääsimme matkaan. Meidän piti ajaa 4+4 mäkeä, mutta koska pohja oli raskas, ajoimme vain 6 mäkeä, joka selvisi kun olin lähdössä jo pois..

12.00 Tulimme ajamasta ja hoidin Patrikin, Enkelin kuski hoiti itse hepan pois. Kiireesti kävin hakemassa Timon kärryt talliin ja aloin valjastamaan varsoja uudelleen. Nyt onneksi pidin vauhtia valjastamisessa. Juuri kun olin valjastanut niin tallin ovi aukesi ja tultiin kysymään olenko jo valmis. Hetki, ja Timo saapui hakemaan Vikkeä ja näin taas lähdettiin matkaan. Ajoimme varsoilla kuusi mäkeä.

Patrik ja Anna

14.00 Vihdoin tallissa. Purin sekä Annan että Viken pois. Kun olin hoitanut ne pois, laitoin hieman tavaroita paikoilleen.

14.30 Lähdin syömään. Kamala nälkä oli jo, koska olin syönyt viimeksi aamupalan viideltä aamulla.

15.20 Saavuin talliin takasin. Aloin fiksaamaan hevosia. Eli vaihdoin kuivatusloimet pois, harjasin hevoset läpi ja käärin niiden jalkoja. Parin hevosen kanssa jouduin odottamaan karsinasta pääsyä sisään tai ulos, koska kengittäjä oli tiellä..

17.20 Olin fiksannut hevoset. Olisi enää tarvinnut hakea parille hevoselle heinää, mutta koska kengittäjä on aina tiellä niin siinäkin sitten kesti.. Heitin hevosille heinät ja väkkärit. Laitoin vielä aamuväkkärit valmiiksi kippoihin.


18.00 Vihdoin valmista! Sammutin tallin valot ja suljin oven. Olin niin onnellinen että päivä loppui. Oli niin kamala päivä että huhhuh!



2 kommenttia: