perjantai 22. tammikuuta 2016

Haaste, jota en koskaan julkaissut

Joskus vuonna 2014 tulin taas kerran haastetuksi siihen tavallisimpaan haasteeseen. 11 faktaa, 11 vastausta ja 11 uutta kysymystä. Kivojen kysymysten takia ajattelin kerrankin tehdä haasteen, mutta kertoa faktat Latesta. En koskaan kirjoittainut kaikkin kysymyksiin vastausta enkä siis koskaan julkaissut postausta. Ajauduin Laten blogin luonnoksiin ja löysin tämän. En voinut olla hymyilemättä.

1. Jos Late astuu riimunnarun päälle ja tajuaa sen, se pysähtyy. Tämä on nyt niin monta kertaa tapahtunut, että ei voi olla sattumaa.

2. Jos Laten kanssa tekee vaikka irtojuoksutuksen jälkeen temppuja kentällä hevosen ollessa irti ja erehtyy tekemään peruutuksen namin kanssa niin siiheen tyssää kyllä koko juttu. Jos tehdään käynnistä pysähdys, niin Late alkaa tyyliin jo siitä peruuttamaan, mutta auta armias jos otat itse yhdenkin askeleen taaksepäin.


3. Jos syön jotakin samalla kun hoidan Latea, se alkaa nostelemaan etusiaan jos vaikka sattuisi saamaan tempun tehtyään herkun. Harmi vain ettei silloin voi palkita jos tekee juttuja ilman pyytämistä.

4. Late ei tykännyt ennen melassivedestä tai ainakaan se ei kelvannut silloin kun normivesikään ei maistunut. Kesällä opetin Laten kuitenkin juomaan sitä ja liikutuksen jälkeen ponia odottaa melassivoda tai mehu, miten sen nyt ilmaiseekaan.

5. Late alkaa lipoa huuliaan jos sillä on jano, kun tulen sitä kohti varustehuoneesta ämpärin kanssa.


6. Late saattaa ihan yht'äkkisesti alkaa pelkäämään jotain ihan tavallista juttua kuten harjaa tai selvitysainepulloa.

7. Jos Latella on hännässä hirvikärpäsiä, sitä ei saa nostettua kunnolla kun poni jäkittää niin paljon vastaan.

8. Late on kovin hiljainen hevonen, ei se ala yleensä huutelemaan vaikka jäisi yksin tai kaveri vähän hirnahtaakin. Kesällä tosin oli hyvin epätavallinen tilanne kun kaikki muut olivat sisällä ja Late oli kentällä. Sepäs Latea harmitti ja se hirnui monta kertaa. Lähiaikoina se on hörissyt muutaman kerran Rollelle ja kovin ujosti Ainolle sekä herkulle, jonka olen selästä antanut.

9. Laten paras heppakaveri sen meillä oloaikana on varmaankin ollut suokkiruuna Vilu. Ainakaan kenenkään muun kanssa Late ei ole koskaan rapsutellut noin paljoa, näillä se oli nimittäin tapana aina ruokailun jälkeen.

Late ja Vilu

10. Late ei ole koskaan pukitellut tai hyppinyt pystyyn ratsastaessa. Sen ainoat paheet ovat käsistä lähteminen ja pienoinen itsepäisyys.

11. Siinä missä Rolle haistelee tallin oven vieressä olevia kukkia, Late yrittää syödä ne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti