Joskus oisin hypänny mitä vaan

Jenni ja Titi estekisoissa kesällä

Oman hyppyvuoron lähestyessä alkaa jännittää. Nykyään huima 40 sentin pystykin tuntuu jo kamalan isolta. Tämä pieni pelko taitaa juontaa juurensa kesälle kun lensin päin aitaa. Kuitenkin tekee ihan hirveästi mieli hypätä ja viime viikolle sattuikin kaksi puomituntia, jotka menin molemmat Titillä. Näiden tuntien jälkeen olen kyseisellä hevosella mennyt ruhtinaalliset kolme kertaa ja oikein mukavalta vaikuttaa. Katsotaan uudestaan sitten kun olen saanut kunnon kyydit.. Nyt ajattelin kuitenkin kertoa vähän molemmista tunneista.

Keskiviikkona aiheena oli hyvin kääntyvä hevonen ja alkuverkassa tehtiin suunnanmuutoksia ja muita käännöksiä. Puomien kanssa tehtiin ensiksi suurinpiirtein kahdeksikkoa ja sen jälkeen kaarevalla uralla olleita kahta puomia. Jälkimmäisestä tykkäsin varsinkin ja se onnistuikin paikoitellen tosi hyvin. Näissä tehtävissä sain vähän lisää tuntumaa Titiin, koska se on vielä niin uusi tuttavuus. Huomasin varsinkin kuinka tärkeää sisäpohkeen käyttö kaarteissa oli.

Lopuksi mentiin vielä ratana, kaksi kertaa lyhyempi ja yksi vähän pidempi. Toinen lyhyempi rata meni parhaiten, en kyllä enää muista siitä mitään, mutta ainakin toivoin, että hypyt olisi jätetty siihen. Ei kuitenkaan jätetty, vaan vuorossa oli vielä se pidempi rata, joka ei mennytkään enää niin hyvin. Jonkin ohjausmokan takia meinasin tippua ja askellajina oli pääasiassa ravi, vaikka laukka olisi ehkä mun tasolle osuvampi..

Ihanat, ihanat piirrokset, jotka tekevät postauksesta niin sekavan näköisen

Lauantaina aloitettiin aikalailla alkukäyntien jälkeen tulemaan kuvan mukaista tehtävää ensin käynnissä, puomien ylitykseen esteistunta. Ravissa taas sai kevennellä ihan normaalisti. Tehtävähän oli kaikessa yksinkertaisuudessaan aika helppo, mutta kuten Päivi sanoi, tämä oli meille vähän enemmän teoriaa. Suunnanmuutoksen jälkeen tuli vähän enemmän haastetta peliin ja koko tehtävä mentiin ravissa esteistunnassa. Hauskaa, sanoisinko. Tässä tehtävässä suurin ongelma taisi olla ympyrän pienentyminen.

Tunnin loppuvaiheilla mentiin vielä rata kaksi kertaa ihan minimaalisen korkuisina esteinä. Ennen ratoja tehtiin kuitenkin vielä yhtä tehtävää samankorkuisilla esteillä, mitkä radassakin oli. Ja silti se oli muka jotenkin pelottavaa. Ensimmäisen radan jälkeen sainkin palautetta, että pitäisi olla rennompi. En yhtään kyllä väitä tässä asiassa vastaan, mä kun taisin lopettaa hengittämisen aina esteen kohdalla. Toiselle radalle tsempattiin vähän enemmän ja muistin hengittää, mutta silti jäi vara parantaa.