Ihana kamala estevalmennus

Kuvat ja videot © Essi H.

Niin voisi kuvailla maanantain estevalmennusta, joka oli ensimmäinen laatuaan mun elämässä. Itsehän olisin oikein mieluusti mennyt kouluvalmennukseen, mutta kanssavalmentautujat halusivat esteitä. Ajatus esteitä alkoi tuntua jotenkin kivalta ja päätin ilmoittautua Titillä mukaan. Valmennukseen jälkeen oli hyvin ristiriitaiset fiilikset, tekisi mieli hypätä lisää, mutta silti olisi mukava mennä ihan vain koulutunnille.

Lähdettiin maneesille ennen kuutta, jotta ehdittäisi verkata ennen valmentajan tuloa. Verkattiin vielä lähinnä laukkaa valmentajan tultua ja valmennus alkoikin mukavasti tippumisella. Titi otti pienen pyrähdyksen ja mä vain tipuin. Kun ei siitä periaattessa olisi pitänyt tippua, mutta ei kyllä sattunutkaan.

Aloitettiin varsinaiset tehtävät kahdella kaarevalla uralla olevalla maapuomilla ja niiden välissä olleella pienellä pystyllä. Ensimmäinen kerta meni vähän huonosti ja laukka tippui raville. Toinen kerta meni paremmin ja toiseen suuntaan tehtiin vielä kerran.

Sitten alettiin tekemään vähän pidempiä tehtäviä ja pari kertaa aloitin ravissa sekä siirsin laukasta raviin jos siltä tuntui. Myös esteitä pienennettiin toiveestani vähän matalammaksi, mitä muut menivät. Ongelmakohtina olivat aikalailla samat asiat kuin viimeksi estetunnilla, jännittynyt käsi, huono istunta, joka johtui siitä, että paino ei ole jalustimilla ja se etten päässyt joihinkin hyppyihin kovin hyvin mukaan.

Istuntaani olen yrittänyt korjata siitä asti kun tajusin sen olevan ihan järkyttävä. Lähden siis ylävartalolla liikaa eteen, jolloin tasapaino huonotuu hypystä laskeutuessa. Käden kanssa taas jäin liiaksi ehkä vetämään, johtuen kaiketi siitä että Titi tuntui menevän liian kovaa. Valmentajan huomautettua sekä käsistä, että istunnasta, aloint heti kiinnittää niihin paremmin huomiota. Että tekisin muutakin kuin yrittäisin vain selviytyä esteistä yli. Ja saatiinkin muutamat hyvät hypyt, joihin olen oikeasti tyytyväinen. Ehkäpä hypytkin lähtevät paranemaan kunhan pääsee vain säännöllisesti hyppäämään. 

Jos sitä vaa omia kuvia kattos :D

Prinsessaponi

Vihdoinkin pari räpsyä jostakin eläimestä!

Joskus oisin hypänny mitä vaan

Jenni ja Titi estekisoissa kesällä

Oman hyppyvuoron lähestyessä alkaa jännittää. Nykyään huima 40 sentin pystykin tuntuu jo kamalan isolta. Tämä pieni pelko taitaa juontaa juurensa kesälle kun lensin päin aitaa. Kuitenkin tekee ihan hirveästi mieli hypätä ja viime viikolle sattuikin kaksi puomituntia, jotka menin molemmat Titillä. Näiden tuntien jälkeen olen kyseisellä hevosella mennyt ruhtinaalliset kolme kertaa ja oikein mukavalta vaikuttaa. Katsotaan uudestaan sitten kun olen saanut kunnon kyydit.. Nyt ajattelin kuitenkin kertoa vähän molemmista tunneista.

Keskiviikkona aiheena oli hyvin kääntyvä hevonen ja alkuverkassa tehtiin suunnanmuutoksia ja muita käännöksiä. Puomien kanssa tehtiin ensiksi suurinpiirtein kahdeksikkoa ja sen jälkeen kaarevalla uralla olleita kahta puomia. Jälkimmäisestä tykkäsin varsinkin ja se onnistuikin paikoitellen tosi hyvin. Näissä tehtävissä sain vähän lisää tuntumaa Titiin, koska se on vielä niin uusi tuttavuus. Huomasin varsinkin kuinka tärkeää sisäpohkeen käyttö kaarteissa oli.

Lopuksi mentiin vielä ratana, kaksi kertaa lyhyempi ja yksi vähän pidempi. Toinen lyhyempi rata meni parhaiten, en kyllä enää muista siitä mitään, mutta ainakin toivoin, että hypyt olisi jätetty siihen. Ei kuitenkaan jätetty, vaan vuorossa oli vielä se pidempi rata, joka ei mennytkään enää niin hyvin. Jonkin ohjausmokan takia meinasin tippua ja askellajina oli pääasiassa ravi, vaikka laukka olisi ehkä mun tasolle osuvampi..

Ihanat, ihanat piirrokset, jotka tekevät postauksesta niin sekavan näköisen

Lauantaina aloitettiin aikalailla alkukäyntien jälkeen tulemaan kuvan mukaista tehtävää ensin käynnissä, puomien ylitykseen esteistunta. Ravissa taas sai kevennellä ihan normaalisti. Tehtävähän oli kaikessa yksinkertaisuudessaan aika helppo, mutta kuten Päivi sanoi, tämä oli meille vähän enemmän teoriaa. Suunnanmuutoksen jälkeen tuli vähän enemmän haastetta peliin ja koko tehtävä mentiin ravissa esteistunnassa. Hauskaa, sanoisinko. Tässä tehtävässä suurin ongelma taisi olla ympyrän pienentyminen.

Tunnin loppuvaiheilla mentiin vielä rata kaksi kertaa ihan minimaalisen korkuisina esteinä. Ennen ratoja tehtiin kuitenkin vielä yhtä tehtävää samankorkuisilla esteillä, mitkä radassakin oli. Ja silti se oli muka jotenkin pelottavaa. Ensimmäisen radan jälkeen sainkin palautetta, että pitäisi olla rennompi. En yhtään kyllä väitä tässä asiassa vastaan, mä kun taisin lopettaa hengittämisen aina esteen kohdalla. Toiselle radalle tsempattiin vähän enemmän ja muistin hengittää, mutta silti jäi vara parantaa.

I have to go

Yhtenä päivänä ajattelin etsiä jotain kivoja tekstinpätkiä tylsiin risukuviin, joita olen tässä viime aikoina harrastanut. Heti alkuun päädyin Youtubeen kuuntelemaan free audioita. En tiedä onko niille jokin parempikin nimitys, mutta tuota käytän itse. Ehdottomat suosikkini ovat Simply plans ja I'll always be with you. Sitten löysin tämän. Ei tosiaan ollut tarkoitus tällaista tehdä, mutta inspiraatio iski.

Kuvia ottanut Essi H., Jasmine K. ja Jenni L.

Ei kisoja ilman uusia kokemuksia

Ensimmäistä kertaa päätin osallistua Blogitallin viikon blogihaasteeseen, jossa on tällä kertaa tarkoitus kertoa positiivisia ja negatiivisia kisakokemuksia. Ohjeet osallistumiseen löytyy täältä.

Omat kilpailukokemukseni ovat rajoittuneet ainoastaan tallikisoihin sekä seuran kilpailuharjoituksiin. Nämäkin samalla tallilla eli MRA:n kentällä en kisoissa ole kertaakaan hevosella käynyt. Hyvä että edes olen siellä ratsastanut, mutta kaksi valmennusta on tullut mentyä siellä. Ilman ratsua on MRA:n kentällä kuitenkin tullut pyörittyä ihan mukavasti, talkoolaisena.

Pidän kilpailemisesta oikeasti tosi paljon. Jännitän päiviä ennen kisoja, mutta tallille, tai viimeistään hevosen selkään päästessä jännitys katoaa. Ainoa ongelmani kilpailemisessa on se, että en kilpaile tosissani. Jotenkin se kilpailuinto katoaakin ja lopetan ratsastamisen. Onneksi olen päässyt tästä aika hyvin eroon. Minun kisamäärään verrattuna tuntuu, että yli puolet ovat menneet penkin alle. On kielletty radalta toisella esteellä, ei menty rataa ollenkaan, tippunut kesken kaiken, en saanut hevosta liikkumaan/laukkaamaan, vedetty koulukisoissa tölttiä.

Mutta hei, ei se mitään! Tuntuu, että kisoista on jo ikuisuus, koska niistä oikeasti onkin. Varmasti itku kurkussa olen joistakin kisoista poistunut. Kyllähän se vähän kolauttaa jos hevonen lähtee verkassa maneesin ovesta ulos ja kouluradalla laukannosto on jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeaa. Kaiken huippu oli tosiaan se kun hevonen vähän kuskasi verkassa ja lopulta päätin, että en edes lähde yrittämään radalle. Eivät nämä onneksi enää mieltä paina, ihan hymyssä suin voin näitä sattumuksia muistella.

Lopuksi vähän sitä positiivisempaa kokemusta. Nämä kisat ovat jääneet varmasti parhaiten mieleen, sillä ne menivät niin hyvin. Kyseessä siis Hevoshullu-kisat ja korkeutena 60cm, ratsuna Virkki. Esteet menivät muuten tosi hyvin, mutta violetti-mustalle pystylle tuli kielto, sillä olin hyppäämässä sitä vähän vinosti. Esteiden jälkeen oli vielä taitorata, jossa sain yhtä tehtävää lukuunottamatta kaikista kohdista täydet tähdet ja näin ollen kaikista parhaimmat pisteet. Ilman sitä kieltoa olisin siis voittanut, mutta ilman voittoakin fiilis oli ihan mahtava.

Lopuksi voisin kai sanoa vielä muutaman sanasen toisesta kisoihin liittyvästä asiasta, josta pidän. Nimittäin kisoissa töissä oleminen. Joitakin ihmisiä ei saa kirveelläkään töihin, mutta minä olen aina yhtä innoissani menossa. En oikein tiedä, mikä siinä niin viehättää. Ehkä hyvä talkooporukka, mahtavat puitteet, hyvä palaute kisaajilta tai ihana kisapäivän tunnelma.

Toki kisa-alueellakin törmää näihin negatiivisempiinkin juttuihin. Hevosen epämääräinen lastaus tai kohtelu, mutta esimerkiksi itse en ole tainnut koskaan törmätä siihen, että kisaaja raivoaisi taustajoukoilleen huonosti menneestä radasta. Omat talkoopäiväni sujuvat siis valoisissa merkeissä kameran takana tai vaikka portinavaajana, samalla ruskettuen. Eikä tietänkään saa unohtaa taukoja kavereiden ja kanttiinin hyvän valikoiman parissa. En tiedä onko jotenkin itserakkaasti sanottu, mutta MRA on ihan mahtiseura, ilolla siis kuulun siihen.

Aleostoksia

Käytiin tässä yhtenä sunnuntaina Mikkelissä katsomassa alennusmyyntejä. Itselläni oli etsinnässä takki, vaikka en sitä mitenkään erityisesti olisi tarvinnutkaan. Kyllähän sieltä yksi aivan ihana takki lähtikin mukaan. Mutta tässä nyt kuvien muodossa pieni esittely ostamistani vaatteista, kengät tosin ostin jo aikaisemmalla reissulla. 

Takki, 79,90e 55,90e, Cubus

Neuletakki, 26,95e 13,47e, Vero moda

Race Marine neulepaita, 29,90e 14,95e, Stadium

Warp T-paita, 9,95e 4,95e, Stadium

Race Marine housut 29,90e 14,95e, Stadium

Lacoste kengät, 109e n. 55e, Carlson

Se ois sit vuosi 2015

Ja täytyy tunnustaa, että ei tunnu missään, miltään. Pitäisikö edes? Jäi koko vuoden vaihde kyllä ihan konkreettisesti kokematta kun menin yhdeltätoista nukkumaan ja aika nopeasti nukahdinkin. Kyllähän parit paukut jostain naapurista kuului, mutta raketteja ei mitenkään hyvin näkynyt. Ehkä yhden näin kun ulkona kävin. Yritettiin oikeastaan ottaa tähtisädetikkujen kanssa kivoja kuvia, mutta ei oikein onnistunut. Joko en osannut kuvata tai äiti ei osannut heiluttaa niitä kunnolla. Jäihän niitä vielä tuohon jos yrittää joskus jonkun muun kanssa.

Töistä lähtiessä otin matkaan vähän irtokarkkeja sekä Elovenan välipalajuoman, jonka päätin juoda kävellessäni kotiin. Enhän mä sitä koko purkkia kuitenkaan kerralla vetäissyt, vaan roikutin kädessä. Ja jotenkin tuntui, että sain paheksuvia katseita osakseni. Yksikin vastaan tullut kääntyi vielä mut ohitettuaan katsomaan. Noh, ei voi mitään, jotain mehulitkuahan toi vain oli.

Ei tosiaankaan tunnu mitenkään erikoiselta, että vuosi vaihtui, mutta vapaapäivän kunniaksi nukuin pitkään ja heräämisen jälkeen tein jotain epämääräistä. Pitäisi vissiin jotain koulujuttujakin tehdä, mutta kun ei jaksa. Iltapäivästä sain vähän järkevämpää tekemistä, sillä lähdin Tanjan mukaan käymään tallilla. Mentiin ensiksi syttytämään hevosille kynttilä niiden hautapaikalle ja sen jälkeen käytiin läpi Ainon tavaroita. Siinä Tanjan kaivettua jostakin jäätyinetä omenia, muistin kaksi omenaa, jotka Latelta jäi. Siellä ne olivat hyllyllä sen 40 litran kauppakassin kanssa, joka on täynnä Laten talvikarvaa. En mä tiedä mitä niillä karvoilla teen, mutta todellakin otin ne mukaan.