perjantai 13. maaliskuuta 2015

Muutama kiva ostos

Käytiin tossa hiihtolomalla Lahden 'Horzessa' ja nämä säälittävät ostokset sieltä lähtivät mukaan. Ratsastussukkia mulla on vaikka millä mitalla, mutta halusin jotkut tummansinisiin ratsastushousuihin sopivat ja nää oli ainoat hyvän väriset. Kaupassa tosin katsoin että nää on siniset, mutta kyllä nää taitaa enemmän mustat olla.. Mutta siniset blingit löytyy!

110 cm pitkä kouluraippa, jonka ostin idealla jättää se tallille. En kuitenkaan halua, että joku ottaa ton joten ehkä vaan raahaan sitä aina mukana. Samanlainen raippa mulla oli joi aijemmin, mutta se tippui viime keväänä pellolle ja löytyi heinäpaalista kolmessa osassa.


Nää ihanat keltavihreät Converset löysin Mikkelin Top-Sportista puoleen hintaan eli neljällä kympillä. Lyhytvartisia ei ollut muita värejä, mutta ei haittaa, koska en mitään valkoisia tai mustia olisi ottanutkaan. Nää onkin päässeet jo käyttöön lumien sulettua lähes kokonaan! Koko vaan on osittautunut hiukan pieneksi käytössä, mutta kyllä se menee.

Tajusin etten omista mitään tällaista pienempää laukkua, joten ei kun etsimään. Tämä löyty Stadiumista ehkä vähän turhan kalliilla, 45 eurolla, jos ottaa huomioon mahdollisen vähäisen käytön. Mutta tää oli vaan yksinkertaisesti niin kivan näköinen, että oli pakko ostaa. Jos ei muuta niin raahaan tällä sitten kesällä skootterin kanssa kamat tallille. Nyt kun kypäräkin pitää aina kantaa mukana.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Mun suosikit



Aloitetaan vaikka mun suosikkien blogeista, jotka ei liity hevosiin. Aivan ihanat kuvat ja mielenkiintoiset postaukset löytyy blogista Saijis. Tämä blogi taitaakin olla mun lukulistan useiten päivittyvä ja yksi harvoista, jonka postaukset tulee luettua tarkemmin.

Beaw blogista löytyy omaperäisten ulkoasujen lisäksi kivasti erilaisia postauksia. Myös kuvat on mun mieleen sekä tietenkin postauksien asettelu, joka kannustaa lukemaan.

Jos vähän syvällisempiä postauksia haluaa lukea, kannattaa kääntyä Emppuksi blogin puoleen. Tässä blogissa tuntuu pääsevän hyvinkin lähelle kirjoittajaa. Ja erityismaininta täytyy antaa postauksien otsikoista, hyvin huomiota herättäviä ja lukemaan kutsuvia.


Onneksi hyviä kuvia löytyy myös niistä hevospainotteisita blogeista. Hyvä hetki blogista löytyy paljon erilaisia kuvia, muistakin kuin hevosista. Kuvapainotteisissa postauksissa on sopivan vähän tekstiä, että senkin jaksaa lukea selaillessa samalla taidokkaasti otettuja kuvia.

Ehdottomasti valloittavimmat kuvat löytyvät Jillan Blogista. Ei taida kovinkaan monen kuvissa hevoset olla teekutsuilla ihmisten kanssa.

Photography by aaveen.net blogista löytyy niin kisakuvia kuin juttuja kirjoittajan omasta hevosesta. Ennen tämä blogi ei oikein iskenyt, mutta Ootus-hevosen mukana blogistakin tuli jotenkin eloisa ja mukaansatempaava.


Koska välillä on mukava lukea valmennuksista ja kisoista, löytyy lukulistatalta myös sellaisia blogeja. Hilan Puskateam on oiva esimerkki näistä. Valmennuspostausten lisäksi blogista löytyy myös kevyempää luettavaa ja postauksissa on runsaasti uusia kuvia juuri siltä ratsastuskerralta.

Ei varmaankaan tullut yllätyksenä, että myös Voitto kotiin blogi kuuluu suosikkeihini. Blogissa on paljon erilaisia postauksia sekä aika usein myös videopostauksia, joista pidän. Postauksissa on lisänä myös hyvälaatuiset kuvat sekä videot, jotka taas eivät itseäni niin kiinnosta.

Postaus on varmaan hyvä päättää pitkäaikaiseen suosikkiini, nimittäin Porkkanan voimalla! blogiin. Blogissa seikkailevat aivan ihanat ponit sekä hauskat aasit. Tähän asti paras issikkablogi, jonka olen löytänyt, niin sisällöltään kuin kuviltaankin.


lauantai 28. helmikuuta 2015

En koskaan saanut koiraa

Kun sitä eniten halusin. Yhtenä iltana äiti tuli kuvan kanssa kysymään, että jos otettaisi tällainen koira. Huostaanotettu. Seuraavana päivänä koulun ja töiden jälkeen pieni makkara makoili olohuoneessa. Siellä se on makoillut nyt kolme viikkoa.

Benny tykkää nukkua kainalossa peiton alla, sohvan selkänojalla ja vaaleiden tyynyjen päällä. Lempilelu on pitkä kangaseläin, jonka molemmissa päissä on vinku. Sen se pakkaa monin kerroin suuhun aina innostuessaan. Uudet ihmiset ovat heti kavereita eikä niille tarvitse haukkua lainkaaan.




perjantai 20. helmikuuta 2015

Latelle ja Ainolle

Näitä videoita tehdessä tajusin kuinka nopeasti aika menee. Tuntuu että kaikki on tapahtunut vasta äskettäin, Aino meinasi lähteä kantamaan itse estetolppia kentälle tai kun käytiin katsomassa sitä sen koulutuspaikassa ja käännyttiin Matkakeitaalta takaisin Lahteen. Videot ovat niin eläväisiä.

Late    Aino
Kiitos kuvaajille!

torstai 5. helmikuuta 2015

I kinda miss those days

Ei kiirettä minnekään, on aikaa ottaa kuvia, ihan mistä vaan. On aikaa hidastella ja antaa ajan kulua, kuin ei etenisi siinä mitä on tekemässä. Voi silitellä kissoja ihan rauhassa. Ratsastuksen aikana Tanja on tullut tallille ja ehdottaa Ainon irtohypytystä. Siispä kentälle esteitä rakentamaan. Ne päivät oli parhaita kun oli paljon tekemistä ja tallilla vierähti helposti monta tuntia. Ne päivät oli parhaita vaikka ois satanu räntää ja oltais oltu myrskyn silmässä. Mut olihan meil ihan hiton hyvä porukka.

Tässä yhtenä päivänä etsiessäni videoita Laten muistovideoon, päädyin helmikuun kansioon. Siellä olivat videot meidän talustusmaastosta. Aino kävi matkalla piehtaroimaan ja Late otti ihan rennosti jättikokoisessa vesilätäkössä, koska heinä. Hauskaa meillä oli ja kyllä ne videot sai edelleen hymyn huulille.

Toisinaan mä mietin miten asiat ois jos olisin valinnut toisin tai missä me oltais. Kyllä mä ajattelen Latea päivittäin ja viittaan siihen välillä puhuessa, vertaan muihin. Mutta ne parhaat päivät on nyt poissa ja ne saa takaisin ainoastaan muistoissa.


Sunnuntaina sain muistutuksen näistä ajoista, sillä lähdin Eijan mukaan tallille. Viisi tuntia meni hujauksessa ja tuntui ettei oikein mitään edes tehty. Siis tyylillä avattiin heinäpaali ja laitettiin hevosille heinät valmiiksi, autettiin yhden hevosen ajamisessa, käytiin maastossa ja ajettiin vielä yksi hevonen.

Maastossa kävin ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen. Se on hyvin vähän verraten siihen että ennen kävin maastossa useamman kerran viikossa. Kahdesta hevosvaihtoehdosta valitsin Rollen, koska sillä olen muutaman kerran mennyt aikaisemminkin, Jopen taas olin nähnyt kerran aikaisemmin. Käytiin ihan käyntimaasto vain kivoissa maisemissa ja mukavilla metsäteillä, lisänä vähän hangessa tarpomista. Ihan kivaa vaihtelua.