Uus puhlu

Oi jestas mikä sana! Ihan kauhea, mutta se alkoi kuulostaa otsikossa niin hyvältä. Jokatapauksessa mulle tuli yhdessä vaiheessa kauhea halu saada uusi puhelin, iPhone. Se sitten vähän jäi ja Trend plus palveli mua kunniallisesti tippumisista ja kastumisista huolimatta, joskin vähän lagisesti. Näin joulun alla ajatus tuli uudestaan ja taskusta löytyy nyt iPhone 5c.

Värivaihtoehtoina oli punainen ja valkoinen ja tuohon ensimmäiseen päädyin. Puhelin tuli aika nopeasti, mutta mulla oli vääränlainen sim-kortti, joten se piti hankkia vielä ennen puhelimen käyttöönottoa. Nyt olen tätä puhelinta pari päivää käyttänyt ja tykkään niin paljon. Puhelin on juuri hyvän kokoinen, kamera on aika mahti verrattuna edelliseen kännykkään ja väri on kiva. Täytyy kyllä myöntää, että aluksi luulin kyseisen kännykän olevan joku kevyt muovilelu, mutta ei ollenkaan. Painoa löytyy ihan tarpeeksi ja pohjakulmien pyöreys ei ollutkaan niin huono juttu kuin ajattelin.

Käyttöjärjestelmä on tietysti vähän erilainen kuin Samsungissa, johon olen tottunut, mutta olen käyttänyt kaverin iPhonea sen verran että perusjutut olivat ihan hyvin hallussa. Toki asetuksien muuttaminen oli vähän vaikeaa ja ongelmana oli laittaa sovellukset hyvään järjestykseen, mutta kyllä ne nyt on jo asettuneet. Vielä kun hommaisi läppäkuoret, joita rämpätä, niin hyvin menisi.

Mukana tuli tietty laturi ja tosi oudot, mutta hyvät kuulokkeet

MRA:n pikkujoulut

Meillä oli tosiaan ratsastusseuran pikkujoulut lauantaina ja kuulun siis Mäntyharjun Ratsastajiin (MRA). Olin epähuomiossa ottanut samalle päivälle työvuoron, mutta onneksi sain sen vaihdettua. Itse pikkujoulut pidettiin WHD Gårdilla, kuten viime vuonnakin.

Mentiin alkuun raintolatilaan ja valittiin istumapaikat. Pikkujoulut alkoivat sääntömääräisellä syyskokouksella, jossa lähinnä käytiin läpi ensi vuoden budjetti (voiko noin sanoa?) sekä valittiin uudet johtokunnan jäsenet erovuoroisten tilalle. Niinhän siinä kävi, että pääsin itse varanuorisojäseneksi. Tämän vähän tylsemmän osuuuden jälkeen päästiinkin mielenkiintoisempien asioiden pariin.

Kuunneltiin ensin pieni katkelma tilan historiasta ja sen jälkeen suunnattiin maneesiin, jossa meille esitettiin kaksi hevosta ratsain. Ratsastajat kertoivat hevosistaan sekä vähän siitä mitä yleisesti tekevät niiden kanssa. Ratsastus ei tosiaan ollut mikään esitysmuotoinen, vaan ihan perusjuttuja ja askellajit läpi. Sen nuoremman hevosen ravi näytti niin kivalta. Tämän jälkeen nähtiin hevonen vesikävelytysmatolla sekä saatiin itse kokeilla vitaflooria eli sellaista tärinämattoa. Tärisevällä alustalla oli kyllä ihan järkyttävä seistä, sillä tärinä meni ärsyttävästi päähän.

Ennen ruokaa ehdittiin pitää palkintojenjako, joka oli illan parhaita juttuja. Harmi vain, että istuin juuri väärällä puolella pöytää ja niska kenossa piti katsella palkittavia. Palkintojenjaon jälkeen päästiin syömään ja tarjolla oli erilaisia salaatteja, valkosipulikermaperunoita ja kanaa sekä jälkiruuaksi juustokakkua. Muuta ei voi sanoa kun, että ruoka oli oikeasti tosi hyvää ja lisäähän sitä oli haettava. Kaikenkaikkiaan oli mukava ja tunnelmallinen ilta.

BACK TO THE BEGINNING

Alku on kai aina se vaikein. En ole koskaan kirjoittanut varsinaista aloituspostausta vaikka tämä tulee olemaan toinen blogini. Muistan aloittaneeni ensimmäisen blogini ensimmäisen postauksen kertomalla kouluratsastuskisoista, joissa menin Raviohjelman. Ne olivat meidän ensimmäiset yhteiset kisat. Reilu vuosi sen jälkeen menimme sen samaisen Raviohjelman sijoittuen toisiksi, ne olivat viimeiset yhteiset kisamme.

Olen pian 17-vuotias tyttö, käyn lukion toista luokkaa ja asun Mäntyharjulla. Nimenä toimii Ida. Olen niin huono kertomaan itsestäni, että en voi kun ihmetellä niitä, jotka kirjoittavat itsestään ummet ja lammet. Olen harrastanut ratsastusta ihan pienestä pitäen omilla hevosilla ja sen lisäksi tunneilla olen käynyt neljä vuotta. Harrastan ratsastusta edelleenkin, en vain tiedä haluanko enää jatkaa. Tavallaan haluan, mutta en tiedä. Valokuvaus on myös se mun juttu, mutta sekin on jäänyt kun en tiedä enää mitä kuvata.

Ja hevonen, josta puhuin alussa. Se oli Glaður frá Enni, 22-vuotias islanninhevosruuna, joka oli meillä seitsemän vuotta. Äitini osti sen itselleen ja minä ratsastelin silloin tällöin. Vähitellen kävi niin, että Latesta tuli yhä enemmän minun ja viimeiset kaksi vuotta sen hoito ja liikutus oli pääasiassa mun vastuulla. Sinä aikana ratsastin joitakin poikkeuksia lukuunottamatta vain Latella ja toisen hevosen askel tuntui aina yhtä vieraalta. Kun alussa en saanut tehdä Laten kanssa lähes mitään, lopussa se kääntyi toisin päin.

Lopulta tein sen kaikista vaikeimman päätöksen ja tämä kaunis ja niin rakas hevonen nukkui ikiuneen 26.10.2014. 

Mulla ei todellakaan ole käsitystä mitä tänne kirjoitan, mutta pidän oikeastaan kirjoittamisesta ja blogin kirjoitus on kiva tapaa purkaa ajatuksia, varsinkin jos on yhtä vähäpuheinen kuin minä sekä tietenkin oiva tapa jakaa kuvia. Postauksia tulee varmasti vähän laidasta laitaan, ratsastustuntipostauksia ja mitä nyt keksinkään. Sekablogikiksi tämän kai voisi luokitella.

Tervetuloa!