tiistai 1. syyskuuta 2015

HYS Mätsärit 29.8

Kaikki postauksen kuvat © Irene

Lauantaina oli tosiaan Mäntyharjun Hevosystäväinseuran mätsärit, joihin olin ilmoittautunut Titillä. Mätsärit alkoivat kymmeneltä ja meidän oli tarkoitus olla tallilla puoli yhdeksän, jotta Anni-Kaisa ehtisi vielä puunata valkoista Nataa. Mun tallille pääsy kuitenkin venyi, sillä mun piti hakea meille apulainen skootterin kanssa ja lainata mun toista kypärää. Eiköhän äiti ollut lainannut sen kaverilleen juuri sen kerran kun sitä olisi tarvinnut.. Onneksi saatiin toinen kypärä ja tallille päästiin yhdeksäksi.

Mulla ei ollut vielä mitään kiirettä, sillä tarkoitus oli lastata vasta vaille yksitoista, mutta lopulta oltiin MRA:lla jo kympin aikaan. Tästä aikaisemmasta lähdöstä tietämättä aloin tehdä itselleni lettinutturaa, koska mopokypärään sitä ei voinut kotona tehdä. Uusi ratsastuskypäräni oli nutturasta eri mieltä ja jouduin vaihtamaan taktiikkaa. Purin letin ja aloitin letittäään vähän ylempää. Letityksen jälkeen käänsin letin kaksinkerroin ja siitä vielä toisen kerran. Vähän epämääräinen pötkylä siitä tuli, mutta mahtui sentään kypärän kanssa.

Toi aikaisempi lähtö ei haitannut ollenkaan, kävin hakemassa Titin laitumelta ja puhdistin kaviot sekä harjasin. Paikan päällä sitten harjan ja hännän selvitys sekä harjaaminen pariin kertaan. Titin kanssa on helppo lähteä kotitallilta pois (ainakin tutulle MRA:n kentälle) kun se seisoo kiltisti paikoillaan vaikka yksikin valjastuskatoksessa. Seisoin sen kanssa kuitenkin käsihevosalueen kulmalla, että nähtäisiin samalla muiden suorituksia.

Tää oli jotain niin ihanaa!

Mikään kiire meillä ei ollut, sillä oltiin ihan viimeisiä. Lähempänä omaa vuoroa aloin ottaa ravia ja harjoiteltiin näyttelyasentoa. Mulla oli parina kaksi hevosta, koska osallistujia ei ollut parillista määrää, normaalistihan arvosteltavana oltaisiin pareittain. Vihdoin ja viimein oli meidän vuoro mennä kentälle odottamaan omaa vuoroa ja siinä alkoi jo hieman jännittää. Muuten kun koko homma ei jännittänyt yhtään, illallakin olisi voinut unohtaa laittaa herätyksen päälle. 

Ja viimein oli meidän vuoro mennä kehään. Kierros käyntiä ja sen jälkeen pari ravia. Meillä meni ravit vähän pitkiksi kun Titi innostui isolla kentällä sen verran että hiljentäminen ei onnistunutkaan enää niin hyvin. Paikallaan seisominenkin tuotti hieman ongelmia vaikka se oli sujunut hyvin harjoitellessa sekä vielä käsihevosalueella. Niin siinä kävi että me saatiin sininen ruusuke, mutta ei siinä mitään. Oli kiva päivä vaikka menestystä ei tullutkaan sekä itse kokemusta rikkaampana. Itse kun en silloin kaksi vuotta sitten järjestettyihin hevosella päässyt.




Tässä vielä arvostelupöytäkirjan kommentit.

Liikkeet: Käynti: Ej suora, tj ahdas, epävakaa kinner, tahdikas käynti.
Ravi: Edestä väljät, takaa ahtaanlaiset, matalat raviliikkeet.

Rakenne: Syvä, pitkä vankanlainen runko. Hyvä säkä, vahva lanne. Hyvä vahva takaosa. Melko hyvät, edestä väljät jalka-asennot.

Muuta: Sympaattinen, rauhallinen toimiva hevonen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti